Saukonreitti eli Utterleden, Pedersore

Kovinkaan usein ei ole mahdollista nähdä vain vuoden ikäistä retkeilyreittiä. Useimmiten on tilanne niin päin, että joutuu jännittämään että onko reitti enää ensinkään näkyvissä, tai että onko kaikki merkinnät jo lahonneet näkymättömiin. Kun tällä reitillä on vielä pituuttakin komeat 51km, oli pakko kesäloman viime metreillä käydä tarkistamassa reitti, maastopyörä alla tietysti. Nähtävyyksiä ja taukopaikkojakin on matkalla vaikka kuinka monta. Eipä tämäkään ole lenkki, joten oli tiedossa myös siirtymä takaisin autolle, noin 25km pieniä hiekkateitä.

Ihan pakko on ensin hehkuttaa miten upeasti tämän reitin esittely on hoidettu! Pedersoren kunnan  sivuilla, https://www.pedersore.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoilu/vaelluspolut/, on esittelyt reiteistä. Saatavana on myös PDF-kartat tulostettavaksi. Tuo kartta olikin kätevä, varsinkin kun siinä ei ole koko maakuntaa, niinkuin monasti on, vain reitin alue. Siitä näkee todella hyvin missä ollaan menossa. Reitin varrella on niin paljon merkattuja nähtävyyksiä, taukopaikkoja ja järviä, että kartalla on helppo pysyä.

Reitistä on PDF-kartan lisäksi ladattavana KML-tiedosto kännykkää tai muuta navigaattoria varten. Tiedostossa on POI-kuvakkein merkattuna myös kaikki reitillä olevat nähtävyydet, taukopaikat jne.

Tiedoksi nille jotka eivät ole moiseen perehtyneet, niin se linkki ”Kartta (Google Maps)” avautuu Google Maps-nettisivulle. Siellä näkyy linkki ”KML”, jonka kautta tuon tiedoston voi ladata itselleen. Jollei kännykässä ole muuta karttaohjelmaa, tuo KML aukeaa suoraan GoogleMapsin mobiiliversioon. Jos vaikkapa pitäisikin poistua kesken reitin, lähin tie löytyy tuolla helposti.

Reitti on mainiosti viitoitettu, ja polku on joka paikassa hyvin näkyvissä, joten eksymisen vaaraa ei ole. En tiedä onko tuossa käytetty jotain poluntekokonetta (hakataan polun leveys kasvustosta auki?), kun polku on välillä niin siistin näköistä?

Kannatan nykyään jo polun koneellista tekemistä, koska onhan se järjetöntä tehdä hieno reitti, suurella vaivalla viitoittaa ja varustaa laavuilla jne… ja sitten odottaa vuosia että polku muodostuisi pitkin metsää harhailevien, seuraavaa viittaa etsivien retkeilijöiden pikku töppösistä?

Kävellen retkeileville tämä on mainio reitti, polkujen kuntoon liittyvä höpinä on lähinnä maastopyöräilijöille suunnattua. Joskus reitille mennessä on ongelmia löytää parkkipaikkaa autolle, mutta tällä reitillä alussa, lopussa, ja monessa paikassa siellä välillä on hyvät parkkitilat. Pikkuteitä risteilee monessa kohtaa reitin yli, joten on helppo tehdä eripituisia lenkkejä.

Pedersören hiihtokeskus, Lapfors

Joskus uudelle reitille lähtiessä sitä ajattelee, että joko sitä nyt löytyy sellainen reitti, että säästyy tunkkaamasta pyörää upottavalla, märällä suolla vailla pitkospuita? Tai tekemässä sitä samaa jääkauden aikaisessa kivimeressä? Jos olisikin vain 50 km mukavasti ajettavaa neulasbaanaa (=juureton ja kivetön polku, jossa polun suuntaisesti olevien neulasten suhde poikittain oleviin vähintään 70/30…)? Ja mäkiä olisi vain sillai kivasti, ei Syötteen maastopyöräreittien nousumetrejä?

Tällaista? Kuvat on tältä Saukonreitiltä.

Saukonreitti, Utterleden, PedersoreTällä reitillä ei ole märkää suota ilman pitkoksia, mutta välillä lyhyesti kivikkoista polkua, töyssyistä mutta kuivaa suopolkua, ja lyhyesti metsäkoneen uraa. Kivikkoisia kohtia on paikoitellen siistitty, mutta lyhyitä pätkiä on silti ihan tunkattavaakin kivikkoa.

Saukonreitti, Utterleden, kivipolkuEnnen Kyläkotia joka on Kiiskisenjärven rannalla, lähdin ajatuksissani kulkemaan sinisen sijasta keltaisella merkittyä reittiä. Se kyllä johti myös Kyläkodille, mutta oli jälkeenpäin katsottuna Runoilijoiden polku, infoa siitä löytyy eri sivulta,  https://www.pedersore.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/muu-toiminta/runoilijoiden-polku/. Reitti tekee pienen lenkin Kylätalon ympäristössä. Se voisi kyllä olla listattu myös tuolla ulkoilureiteissä, koska kulkeehan se osittain samaa väylää tämän Saukonreitin kanssa?

Ähtävänjoen ylitys onnistuu hienon sillan kautta. Sitä voi vaikka pysähtyä ihailemaan vieressä olevalle laavulle. Näin uudella reitillä kaikki rakenteet on vielä hienossa kunnossa. Kun autolla pääsee aivan viereen, niin vesiämpäriin voisi kirjoittaa ”En ole roskis”, och samma på svenska…

Saukonreitti, Utterleden, Ähtävänjoki, laavuVaihtelevien polkujen ja pikkuteiden kautta saavutaan n. 23km kohdalla olevalle SF Caravan Sääksjärvelle. Sillä nimellä sitä ei kyllä löydy mistään, mutta SFC Sexjö, http://www.sexsjo.fi/ löytyy.

Kahvia ei vastaanotto/kioskissa ollut saatavilla, mutta limua ja jätskiä jne. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä. Paikka on siis olemassa, ja vieläpä oikein hieno ja siisti, vaikka sivuja ei ole kauheasti päivitelty. Retkeilyreitin kiertäjille kätevä taukopaikka. En tiedä toimiiko tuon vanhan sivuston yhteystiedot.

Sexjö, Saukonreitti, UtterledenLostenen eli Ilveskivi. Pieni on läskipyörä kiven rinnalla.

Lostenenen Ilveskivi, Saukonreitti, Utterleden, PedersöreTaukopaikkoja on upeissa paikoissa, ja osa laavuista on aivan uusia.

Saukonreitti, UtterledenSaukonreitti, UtterledenSaukonreitti, Utterleden

Saukonreitti, UtterledenRisteyksissä on hyvät viitat.

Saukonreitti, UtterledenMuitakin siltoja on matkalla.

Saukonreitti, UtterledenLoppupäässä retkeä jäin ihailemaan näitä kaunokaisia…

Saukonreitti, Utterleden, Pedersöre…ja samalla alkoi satamaan ihan kunnolla. Jopa rakeita tuli hetken aikaa. Kesäinen sade on lämmin, ja piristi vain mukavasti loppumatkaa. Tosin hienosta neulasbaanasta tuli hetkessä puro, ja lopun pitkät kalliot oli harmittavan liukkaita. Sen verran ylös-alas jumppaa siellä, että joutui osittain tunkkaamaankin.

Saukonreitti, Utterleden, PedersöreTästäkin reitistä on mahdotonta sanoa minkä osuuden ehkä kiertäisi pyörällä, koska jokaisella osuudella on hiukan hankalia kohtia, mutta toisaaalta paljon niitä herkkujakin. Matkalla on polkujen lisäksi pitkoksia, leveämpää väylää, ja jokin verran ihan hiekkateitäkin. Melkein suosittelisin ajamaan koko hoidon, kevyellä varustuksella päiväretkenä.

Saukonreitti, Utterleden

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *