Pogostan kierros, Ilomantsi 2015

Pogostan kierros oli kovasti julkisuudessa vuonna 2015 kun reitistö valmistui. Kesälomalla ehdin heti tuoreeltaan käymään yön yli ajelulla siellä. Todella hieno pitkä reitti, n. 100 km. Enimmäkseen alueen vanhoja hienoja polkuja, uudempi osa eli Kulkijan polku oli vielä vähän kuljettu.  

Kesä ja loma on vielä kaukana, joten laitetaan vielä ainakin tämä muistelo kesäisiltä retkiltä.

Pogostan kierros muistiinpano 2015

Tulipa testattua tämä Pogostan kierros. Maan hienoimpia neulasbaanoja, metsäteitä ja pikkuteitä. Mausteena muutama lyhyt kivikko ja kolme juurta. Makuuhuone ja keittiö oli mukana pyörän päällä, ja yö meni mukavasti tuvassa puolimatkassa. Retkeilykeskukseen aamukahville piti hetken odotella kauniilla rannalla istuskellen, kun ei malttanut yli 5:n nukkua.

Välillä sai ihmetellä mikä oli jonkun lisäkierroksen tarkoitus, kun ihmeempiä nähtävyyksiä ei ollut, mutta tehtiin lenkki pikkuteitä pitkin? Maalaisidylliä? Kuulemma on ollut parempiakin reittivaihtoehtoja, mutta ovat kuolleet erilaisiin syihin, joten näillä mennään.

Tämä pitää siis (mutu) ajaa juuri näin, mitään ei kannata jättää pois huhupuheiden vuoksi. Eikä varsinkaan yhdyspolkua Ilomantiin, oli oikein hienoa pitkosta, polkua ja kierroksen puoleisessa päässä helppoa latupohjaa. Molemmissa päissä pikku mäki.

Huippulaadukas kännypanorama 1.5 km ennen Ilomantsin Parppeinvaaraa.

Pogostan kierros maastopyörällä 2015

Pogostan kierros maastopyörällä 2015

Polut on hienoja muuallakin.

Pogostan kierros 2015 polku

Pogostan kierros 2015 polku

https://pogostankierros.fi

http://outdoors.visitkarelia.fi/fi

Myös Fillarifoorumilla on muidenkin kokemuksia tästä ja alueen muista reiteistä.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?49435-Ilomantsin-ja-l%E4hiseutujen-helpohkot-reitit

http://outdoors.visitkarelia.fi/news/Koko-pitka-Itarajan-retkeilyreitti-nyt-kartalla/voynpkxk/ff7d65de-675a-45df-8c68-0a9fa1e59d32

Pogostan kierros on yhdistelmä alueen poluista:

http://outdoors.visitkarelia.fi/fi/reitit?tags=Vaellusreitit%20ja%20patikointi#z=9&c=62.76951713199674,31.16589015160139

Kulkijan polku

Susitaival

Rajanpolku / Petkeljärvi-Möhkö

Kuikan Kierros

Korkeasärkän polku

Taitajan Taival kesäretkeilyreitti

Yhdyspolku Ilomantsin kirkonkylä – Taitajan taival

Muut omat kuvat ovat ilmeisesti hävinneet… Googlen kuvahaku näyttää hienoja kuvia tuoltakin reitiltä.

Tämän reitin voit ladata GoogleDrivesta:

Jos siis löydän sen jostain…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *