Tiilikkajärvellä olen ajellut jo aikaisemmminkin, mutta nyt kokeilin pääsisikö sieltä polkuja pitkin ajamalla Metsäkartanon kautta Rautavaaraan. Tiilikkajärvi-Rautavaara välillä löytyy Virvatulten polku ja reitti Rautavaara-Metsäkartano johon infokartalla sisältyy myös Ylä-Kerittyjärven kiertävä Liimatan taival. Näidenkin reittien tiedot löytyy Pohjois-Savon Infokartalta, http://infogis.infokartta.fi/infogis-psavo/. Tuo kartta oli mukava apu myös retken aikana, koska se toimii myös kannykän selaimen kautta. Tosin jos datayhteys on vain hidas GPRS, kartta ei enää käytännössä toimi.

Tiilikkajärven kansallispuisto

Kansallispuiston maisemat on upeita, ja polut enimmäkseen hienoa neulasbaanaa, mutta tavallisempaakin polkua löytyy. Pitkoksia on aika paljon, ja osa on jo lahoamassa, mutta vielä ajettavissa.

Monessa kohtaa onkin jo uudet lankut odottamassa asennusta. Tulee hienoa leveätä pitkosta.

Aikaisemmin onkin jäänyt huomaamatta kaminalla lämpiävä kämppä Kosevan telttailualueella.

Vielä kun saisi jonkin venelossin tapaisen tuohon Pohjois- ja Kalmoniemen väliin.

Eräs perhe sanoi että he veivät tullessaan toisen auton toiseen päähän odottamaan, ja kävelevät alueen läpi… toinen perhe kävi kuulemma viime kerralla siellä toisessa päässä. Monelle tuo koko matkan kierto edestakaisin polkua pitkin on liikaa.

Venäjänhiekat.

Ei pelkkää hiekkarantaa.

Joskus on näemmä tehty kartta jossa näitä reittejä on esitelty.

Virvatulten polku

Tiilikanjärven Sammakkolammen opastuskatoksesta lähtevä reitti on Pankalammen laavulle asti pieniä tienpätkiä, paljon pitkoksia ja helppoa polkua.

Osa pitkoksista on uppoamassa suohon. Kyllä se siellä on, kaasua vaan. Tässä putoaa pehmeästi…

Hakkuun tekijälle on selvästi sattunut vahinko, siisti pikku polku menee hakkuun ulkopuolella!

Pumpulikirkko

Laavun jälkeen polku huononee, ja Pumpulikirkon ympäristössä onkin jo ihan oikeasti hankalaa maastoa. Hieno paikka kyllä, ja söpöllä nimellään (ja isoilla tienvarsimainoksilla) kerää varmaan kävijöitä. En kyllä tiedä miten huonojalkaisempi ihminen pääsee sinne edes lähimmältä parkkipaikalta, josta on 1,3 km matkaa  🙂

Portaita, sammaleen peittämiä märkiä kiviä, mäkiä, pitkosta, juurakkoa ja polkua…

Pumpulikirkon jälkeenkin polut on pitkään selvästi huonompia. Muutama viimeinen kilometri ennen Metsäkartanoa on taas parempaa polkua.

Liimatan taival

Ylä-Keyrityn ympäri merkitty (?) reitti taitaa olla jäänyt vaille huomiota. Ainakin paikoissa joista koetin kartan kanssa löytää polkua, oli vain pusikkoa. Opasteet on järven päässä, parkkipaikan vieressä vielä ok. Polku ei. Ilmeisesti Metsäkartanon väki keskittyy omassa pihapiirissä löytyviin viihdykkeisiin.

Järven toisessa päässä on jo parempaa polkua, siellä on myös parkkipaikka ja Holinrotko. Jyrkänteelle en kiivennyt, mutta pohjalla olevan lammen vesi näytti kirkkaalta.

Rautavaara-Metsäkartano

Katselin kartasta että tämä 8m leveänä kelkkaurana Metsäkartanon päästä alkava reitti on suurimman osaa matkaa tietä, ja ajelin suoraan Rautavaaran keskustaan. Sieltä päästä näytti löytyvän enemmän polkua.

Rautavaaran Metelinmäki jäi kiipeämättä, lähdin vasta uimarannalta liikkeelle. Jotain hiihtoladun pohjaa kenties, ja sitten vain tuosta suoraan läpi peltojen!

Tiesiirtymää, ja sitten väylä pienenee, polkua näkyvissä…

Keyritynjoen ylityksen jälkeen reitti ei menekkään kartan mukaan (hakkuualue), vaan jatka tietä vielä seuraavaan tienristeykseen. Siellä on opasteet ja kartta.

Reitti kulkee pitkän matkaa aivan joen reunalla. Hienosti merkitty, mutta polku erottuu joissakin kohdissa huonosti. Merkkejä seuraten pärjää kyllä hyvin.

Tuo metsänpohja on yllättävän sileätä. Pyörällä ajaminen oli helppoa, tosin tietysti raskaampaa kuin jos olisi ollut valmis polku.

Pohja on samantapaista kuin Syötteellä se juuri valmistunut uusi linjaus Pitämävaaran kierroksessa. Kävin siellä muutama viikko reittitalkoiden jälkeen. Täällä luonnollisesti mennään ilman niitä Syötteen nousuja…

Tein juuri ennen Hyttipuroa piston Lapinjärven rantaan, kun sinne jonkinmoinen polku näytti menevän. Ihan rantaan ei kyllä päässyt, suota ja kaislikkoa hidasteena. Puro näytti aika leveältä, ja siinä viralliselle polulle palatessa mietin että onkohan siellä siltaa ensinkään… ja onneksi siellä oli.

Lapinjärven ohitus oli sen verran pehmeää (ei märkää), että piti talutella ja ihailla maisemia. Ympärillä pyöri viitisentoista  n ä i n  isoa paarmaa. Kumma kyllä yksikään ei purrut, kunhan kurvailivat ympäriinsä.

Oli jäänyt huomaamatta kartasta, että tuossa kohdassa lukee Etelähiekka… olisiko siellä tosiaan ollut jonkinlainen hiekkaranta, kun joka puolella näkyi vain suota?

Tämä pikku veijari olisi jäänyt läskin runnomaksi, ellei hänellä olsi ollut lentoharjoitukset menossa. Siinä juuri ja juuri näkyvällä polulla siipiä räpytellessään hän tuli viime hetkellä huomatuksi.

Polkuosuus loppui, ja Hanhimäen kohdalta jatkoin tietä pitkin takaisin Rautavaaraan. Tästä eteenpäin olisi ollut lähes täysin pelkkää tietä.

Joskus olisi kätevää jos kartoissa olisi jotenkin merkattu milloin reitti menee tietä pitkin, vaikka voihan sitä klikkailla reitti päälle/pois, niin sen näkee.

Kun ne suolta kerätyt paarmat olivat vielä tien alkaessa siinä pyörimässä, niin kokeilin kuinka kovaa ne lentää. Pelkkä tasaisella ajaminen ei auttanut, ne pysyi vaihdissa mukana. Vasta kun pitkässä alamäessä otin kaikki irti pyörästä, niin paarmat jäi. Vauhtia oli siinä luultavasti jonkin verran yli kolmenkympin. Sen enempää irtoa, kun on nyt vähän paremmin maastoon sopivat välitykset pyörässä.

Duckboard for Dummies, Tiilikkajärvi National Park, Finland?