Iso-Sydänmaan vaellusreitti talvella, Nivala

Tämä on toistaiseksi ollut hankala tapaus. Nyt vihdoin sain talvella ajettua osan siitä läpi, eli Perhereitin nimellä kulkevan lenkin reitin alussa. Nimestään huolimatta i-sr2014 Perhereitti ei ole kesälläkään mikään pikkukengillä vaellettava polku, vaan enimmäkseen suolla kulkeva ja hyvinkin märkä. Pitkospuita ei toistaiseksi ole.

Iso-Sydänmaan vaellusreitti

Olin kovasti iloinen kun kyläilypaikalla odotti lehtileike  (avaa kuva uudessa välilehdessä/ikkunassa hiiren oikean kautta klikkaamalla, muuten se näkyy lukukelvottoman pienenä) jossa kerrottiin että i-sr2014 – reitti on nyt myös talvella kulkukelpoinen.

Innokkaat lumikenkäilijät, juoksijat ja kävelijät ovat tallanneet polun kuntoon. Muutama hauvakin on tainnut ollut talkoissa mukana…

Niinkuin kuvasta näkyy, reitin viitoitukset on todella selkeät, ja tuo oranssi/sininen näkyy hienosti myös talvella. Tulee mieleen eräs suosikeistani Turun alueella, eli Marttilan korven eräreitistö, siellä viitoitukset on valkoinen/himmeä sininen ja ne häviää heti kun tulee hiukan huurretta puihin.

Nivalan Pyssymäellä on myös erinomaiset hiihtoladut, joten ei ollut kovin vaikea päätös lähteä kokeilemaan josko sillä pääsisi Läskipyörällä ajamaan. Jollei onnistu niin siellä voi sitten hiihdellä.

Vinnurvasta pienen tiesiirtymän jälkeen (kartta parkkipaikalla/jatka pikkutietä eteenpäin muutama sata metriä) alkava polku oli hyvässä kunnossa, mutta todella pientä. Tarkkana sai ajaa että pysyi polulla. Muutamassa tiukemmassa mutkassa tuli pakollisia pysähdyksiä, samoin siltojen kohdilla, nehän on enimmäkseen tehty pyöreistä puista ja niille kulkeminen tapahtuu monasti vielä mutkan kautta. Aika yleistä muuallakin että polku kulkee ojan reunaa ennen siltaa.

Kokeilin vielä jatkaa matkaa Pyssymäen suuntaan, vaikka polku sinne olikin hyvin vähän kuljettu. Aikamoista punnerrusta se oli kun lunta oli n. 25cm, mutta aika paljon siinäkin pääsi leveillä renkailla ajamaan. Onpahan nyt vähän parempi kävelijöiden jatkaa polun tamppausta. Onneksi ei ollut minkäänlaita hankea, kun polkimethan kaivoi koko ajan syvään lumeen koloja polun reunoille.

Vähän matkan päässä reitti siirtyi (?) samalle väylälle hiihtoladun kanssa, joten palasin traktorin uraa takaisin pikkutielle ja ajelin sitä pitkin hiihtokeskukseen. Jos hiihtolatu olisi ollut vanha ja kovapohjainen, olisin harkinnut sitä kautta ajamista, mutta nyt latu oli juuri ajettu ja todella pehmeä. Myös luisteluhiihto siinä oli todella raskasta, kertoi pari hiihtoniiloa joihin törmäsin matkalla.