Maasydänjärven retkeilyreitistö, Sievi

Maasydänjärven retkeilyreitistö Reisjärven ja Sievin rajan tuntumassa on monen reitin yhdistelmä, Saariveden reitti, Huuhankallion luontopolku, Maansydän rantapolku ja Ahvenlammen polku (<– siinä listaa hakukoneille). Yhteensä noista tulee polulle pituutta n. 20 km.Maasydänjärven reiteistä löytyy juttua esim. Metsäpeuranmaa-sivustolta, samoin Pohjoisen keskisuomen reittejä esittelevältä sivustolta. Myös Retkikartta näyttää reitistön, hae kohdehaulla ”Maasydänjärvi”, ja ruksi käyttöön Karttatasot/Reitit ja Retkeilypalvelut.

Maasydänjärven reittien merkinnät on juuri uusittu, joten puihin maalattuja isoja oransseja palleroita seuraamalla ei eksy. Kulkijoitakin on ollut, kun selvää polkua on havaittavissa, vaikka ei aivan kaikilla osuuksilla. Terassilta lähimmälle laavulle sen 900m nyt ainakin  🙂

Ahvenlammen polku

Polku lähtee pikkutieltä asuntovaunualueen takaa. Se kulkee vastapäivään kierrettäessä ensin Reisjärventien molemmin puolin upeilla mäntykankailla, ja ennen lampea pienen matkaa tietä pitkin.

Kaatuneet puut on nyt myös korjattu pois, enää on varottava joitakin nätille polulle poikittain jääneitä neulasia. Tässä ollaan Teeriharjulla, jossa ”kiinteä muinaisjäännös” tai pari… jossain. Vanha kuva ennen uusia merkintöjä, Ahvenlammen puolelta Reisjärventietä.

Ahvenlammen reittiMaasydänjärven puolella Reisjärventietä on näinkin nättiä mäntykangasta.

Maasydänjärven kankaillaOikein hienon Ahvenlammen ympäri mennään lähes (pientä juurakkohelvettiäkin löytyy lyhyesti) koko matkan pitkospuita, aivan rantaan seuraillen. Rannalta löytyy nuotiopaikka, ja kota sen takaa metsästä.

AhvenlampiAhvenlampi SieviAhvenlampi SieviJärvenkierron jälkeen paluu toista kautta Reisjärventielle on erittäin kivikkoista, sanoisin että menee aika kärkipaikoille minun omalla ”hittomikätunkkaustulitaastehtyä”-listalleni, vaikka tunkattava osuus on vain reilun kilometrin pitkä. Kulkijoita ei ole ollut vuosiin, eikä paljoa vielä uusien merkintöjen aikana.Ja maasto on sellaista ettei polkua hevin synny. Kivi on kovaa vaelluskengänkin kuluttaa…

Loppuosa ennen tien ylitystä on vähän parempaa ”polkua”, ja lyhyt osuus kuin niittyä (?), jossa olen nähnyt kesällä aidan kulkua hidastamassa.

Retkikartta sanoo tuosta ”niitystä” että…
Luonnonsuojeluohjelmien alue
Alakangas (amo+nat laaj)

Maansydän rantapolku/kierros

Tämän niminen reitti kulkee vain pienen pätkän rantaa, loppuosa kierrosta on Saarijärven reittiä. Järven ympäri kulkeva lenkki on pitkospuita ja vaihtelevan juurakkoista/kivistä polkua. Hyvin huomaa että suurin osa kävijöistä on kulkenut laavulle, ja siitä eteenpäin kunnes pitkokset loppuvat järveä kiertäessä.

Lyhyt pisto pitkoksilla, ja löytyy hieno mutta tuulinen taukopaikka Maasydämenevalla.

Maasydänjärvi taukopaikka MaasydämenevaLoppuosa järven kierrosta on paikoitellen hyvin vähän kuljettua, ja siellä olen joskus eksynyt polulta. Nyt ei enää eksy, mutta aika heikko on polku vielä pienellä matkalla. Tässä ollaan Maasydänjärven ja Saarivedentien välissä.

MaasydänjärviSaarijärven reitti

Reitti lähtee Maasydänjärven matkailualueen, Urjanlinnan parkkipaikalta (hieno iso terassi kesällä, ja ihan kova paikka ilmeisesti myös tanssilavana, tangotähtösiä liikkeellä…).

UrjanlinnaKoko kierroksen näkötornille (laavu ja nuotiopaikka) jos haluaa tehdä, pitää varautua vähemmän kuljettuun, välillä vähän töyssyiseen ja pusikkoiseen polkuun. Huuhankalliolle (en tiedä onko tämä Sievin sievin kohta, mutta korkein on, 116m) menevistä reiteistä keskimmäinen on ilmeisesti jätetty pois käytöstä. Ainakaan merkintöjä ei siihen ole uusittu, ja se on muutenkin huonoimmassa kunnossa.

Huuhankallio, taidetta ja runsaasti polttopuuta. Tuon kaltaisia hienoja piirroksia on reitillä enemmänkin.

Huuhankallio, taidettaEdellisellä kerralla jätin reitin Saarijärvelle kesken jo Pirttijärven kohdalla, kun polku hävisi/muuttui liian hankalaksi, ja tiekin oli sopivasti lähellä. Nyt ei ollut reitin löytymisen kanssa ongelmia, ja ilmeisesti olinkin edellisellä kerralla antanut periksi vain 100-200 m ennen kuin olisi alkanut Tammanevan pitkospuut, ja muutenkin selvempi polku.

Loppupäässä pitkokset ja sillat kaipaisi jo vähän hellää huolenpitoa.

 Saarijärven savottakämppäSaarijärven reittiReitti päättyy vuokrattavalle Saarijärven savottakämpälle. Kaivo löytyy metsästä 100m kämpästä, veden laadusta ei tietoa.

You may also like...

1 Response

  1. H2nkki sanoo:

    Käytiin 8.8.16 kiertämässä reittiä saarijärven reittiä huuhankalliolle ja sieltä pitemmän reitin kautta takas maasydänjärvelle. Sillat oli uusittu pitkospuut yhtä kohtaa lukuunottamatta ajettavassa kunnossa. Huuhankalliolta eteenpäin oli mehtäkone töissä ja runkoja pitkin polkua, eiköhän ne omansa pois kerää. 🙂 mukava lenkki hyvällä mielellä mut polku Sieviin ominainen, kiveä ja juurta vuorotellen. Ahvenjärven reitti pitää vielä käydä tarkistamassa. 🙂 kiitos hyvistä sivuista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *