Läskipyörällä Kainuun tykkylumia katsomassa
Talvi 2013-14 on ollut etelässä niin vähäluminen, että minulta meni lopulta hermot, ja oli pakko tehdä läskillä pikainen viikonloppuretki Kainuun lumille. Ei ollut kovin vaikeaa houkutella hiihtoniilo-kaveri mukaan.
Paljakka/Ukkohalla alue on ennestään molemmille tuttu, sekä kesällä että talvella (kesäjuttuja linkeistä). Se on myös niitä harvoja alueita missä on lunta jo aikaisin alkutalvesta. Ja yleensä paljon! Upeita tykkylumia, latuja ja kelkkareittejä!
Kelkkaurat/reitit näkyy alueiden omilla nettisivuilla ja kelkkareitit.fi sivuilla. Harmi että sieltä ei pysty lataamaan vain jonkin alueen reittejä… tuo koko suomen gpx-paketti kun tappaa kännykän. Onneksi reitin seurannalle ei ollut tarvettakaan. Jostain syystä Kainuun infokartta ei näytä kaikkia latuja, esim. alueen upeimmat tykkylumet löytyy Ilveskodan ja Löytöjärven päivätuvan kautta kiertävän ladun varrelta, mutta siitä ladusta näkyy vain pätkä. Lunta oli riittävästi, vaikkakin selkeästi vähemmän kuin yleensä. Naurettavat 82 cm, sanoi säätiedoitus.
On vähän siinä rajoilla että kannattaako tuonne edes viikonlopun takia etelästä lähteä, mutta epätoivoinen (lumi) läskeilijä nyt tekee muitakin hassuja juttuja 🙂 Minä tulin töistä kotiin pe aamulla klo 5.00, suihkun, aamuteen ja lehden lukemisen jälkeen sainkin sitten jo rullailla läskin kanssa aamujunalle, ja kohti Kajaania. Minähän en junassa nuku (ei auta silmien sulkeminen, niinkuin eräillä…), eli matka oli taas kuolettavan tylsä, lähinnä kännyn ja tabletin hiplaamista ja kahvilla käymistä. Onneksi ihan toisesta suunnasta tulevan kaverin oli pakko olla töissä sen verran pitkään iltapäivällä, että ehdin jo Kajaanissa odotellessa ottaa vähän lämmittelylenkkiä lumipoluilla. Ylimääräiset kamat uimahallin kassalle, ja eikun metsään! Sieltä löytyikin vaihtelevasti 10-25 cm lunta, ja oi niin kaunista kapeaa lumipolkua..
Uimahallilla saunottelun ja aika pitkän autoajelun jälkeen kun vihdoin illalla ehdittiin mökille, niin eipä tarvinnut iltasapuskan ja virkistävän juoman jälkeen kauheasti tehdä töitä että sai nukahdettua.
Valopää tykkylumilla
Aamulla Niilo jäi vielä aamupuurojen jälkeen nukkumaan, kun minä lähdin läskin kanssa ajelemaan tienreunaa kohti lähintä kelkkareittiä.
Paitsi että pimeässä ajaminen on muutenkin hauskaa, niin halusin päästä reitille ennen kuin mahdolliset etelän talvilomalaiset ryntää sinne (ehkä ensimmäistä kertaa kelkan ohjaimissa olevia?).
Ensimmäinen kokemus kelkkareitillä ajamisesta, ja näyttäisi siltä että uran reunalla ajaminen on helpompaa kuin kelkan jättämässä jäljessä. Tosin joka paikassa oli muutama sentti uutta lunta. Kelkan tela rikkoo pinnan muruiksi, ja hankalammaksi ajaa. Perus 4 tuumaisilla läskeillä pääsi aika hyvin, mutta eipä siitä lisäleveydestä varmaan olisi haittaa ollut. Pudottelin tieajon jälkeen paineita ihan mutulla, ja vähän matkaa ajettuani katselin lumeen jäävästä jäljestä että reunimmainen nappularivi ei vieläkään osu maahan asti, eli lisää paineita pois…
Kelkkailijoiden vältteleminen toimi osittain, mutta jossain vaiheessa tuli silti jo kuitenkin useampi kelkka vastaan, mutta he olivat mahdollisesti laskettelukeskuksen (kelkka?) heppuja, sillä koko paikkahan oli vielä kiinni niin aikaisin aamulla.
Kainuussa kelkkareitit on ilmeisesti profiililtaan hiukan erilaisia kuin pohjoisessa? Lapissa en ole kelkkareitillä käynyt, mutta täällä reitti näyttää olevan välillä aika mutkaista ja mäkistä (seuraa esim. UKK-reittiä monissa paikoissa), eli kovin kaukaa ei kelkkaa näe, vaikka tietysti kaikilla on valot päällä. Myös minulla. Kelkan äänikään ei varmasti aina kuulu oman puuskutuksen takaa. Sitten on sekin vielä että vaikka nämäkin ilmeisen hyvin kelkkansa hallitsevat heput hiljensi minut nähdessään… he meni kyllä silti vielä aikamoista vauhtiä minun ohitseni. Enimmäkseen ilmassa.
La-su yönä oli satanut vajaa kymmenen senttiä uutta putskua, ja ajaminen olikin jo aika paljon mielenkiintoisempaa… eli hyvin raskasta hommaa.
Kävin myös kysymässä luvan ajaa erään yrittäjän vetokoiraurilla, ja tietysti illalla vasta sen jälkeen kun heidän omat päivän ajot on hoidettu, mutta olosuhteista johtuen se homma jäi pieneen hipaisuun. Valitettavasti se reitti menee myös hiihtolatua pitkin osan matkaa. Tosin kaukana hiihtokeskuksesta, ja siellä harvemmin hiihtäessäkään näkee ketään, mutta (koira)miinoja on ladulta löytynyt 🙂 Isolla koneella tehdylle (pertsa+)luisteluladulle ei jäänyt kuin juuri havaittava jälkeä läskin kumista.
Vetokoirareiteilläkin näyttäisi siis läskillä pääsevän, ja se on kapeampaa=mukavampaa kuin kelkkareitti. Eli jos vaikka paremmalla onnella huhtikuussa kun talvilomaa pukkaa…
Suosittelen katsomaan miten kelkkareitti menee laskettelurinteessä… tässä tapauksessa toiseen suuntaan kiertämällä olisi saanut tehdä elämänsä kovimman tunkkauksen kelkkojen pehmentämää mäkeä ylös. Se oli tarpeeksi kauhistuttava ajaa alaspäin (tuli yksi hieno etupää liukuu alta voltti kerien…). Toisella kerralla uskaltaisi paremmin, kun tietäisi hyvät ajolinjat ja minkälaisia töyssyjä mäestä löytyy.
Videolinkki.
