Otamus, Sastamala

Otamuksen Elämyspuistosta löytyy hienon ruohokattoisen kahvilan lisäksi 3 erillistä reittiä. Alueen läpi kulkee E6 reitti. Onkohan mitään aluetta missä tuo E6 ei kummittelisi?

Sastamalasta löytyy Suomun kalavedet, Ritajärven luonnonsuojelualue (oli aikaisemmin Hornion ulkoilualue), Kuosman kiäppi ja Otamus. Sastamalan matkailusivuilla on lisätietoa. Kiikoisten sivut on hävinneet.

Otamus

Otamus on Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen ylläpitämä Elämyspuisto Sastamalan Salmissa. Kahvilan ulkoseinästä löytyy kartta, ja pihalla olevasta infotaulusta lisää.

Otamus kartta

Heti sillan kupeessa olevan kahvilan pihalla on laavu ja viitat eri reiteille. Huomaa E6-merkintä… kyseinen reittihän kummittelee eri puolilla Suomea, matkallaan jostakin johonkin. Jos olisi inspiraaatiota ja aikaa, voisi kerätä yhteen kaikki E6 pätkät.

Otamus kahvila ja laavu

Salmin kierros

Salmin kierroksen jonkinmoinen lähtöpaikka (kartassa keskellä ylhäällä) on aivan talojen tuntumassa. Kumma kyllä kukaan ei ole viitsinyt siistiä lähes omalla pihallaan olevaa roskakasaa (puita istutettu?). Itse ajoin lopulta auton parempaan paikkaan, reitin puoliväliin, kartalla keskellä oikealla olevalle sivutielle josta löytyikin hyvä paikka.

Salmin kierros parkki

Iltaauringon paisteessa järvimaisema oli hieno. Reitit on selvästi kovassa käytössä, ja merkinnät on ok.

salmin_kierros_peltokankaanvuori

Löytyi myös uusi hieno liikennemerkki keskeltä metsää. Kieltomerkki tietysti, vaikka ei ihan virallinen ja lainvoimainen. Pakkohan sitä oli vähän matkaa katsoa… kai se menee jonkin talon pihalle. Ei siis virallisella reitillä onneksi.

salmin_kierros_kieltomerkki

Tilankierros

Tämä reitti lähtee kahvilalta mäkeä ylös. Oli ihan pyörälläkin ajettavaa, Ketunkolo ja hienoja näköaloja.

otamus_tilankierros_ketunkolo

otamus_tilankierros

Tilankierros on lenkki, mutta mäen päältä jatkuu myös vanha (unohdettu?) Lounais-Pirkanmaa – Satakunta retkeilyreitti, suuntana Hornion ulkoilualue. Aika paljon mennään tietä pitkin, mutta matkalle osuu myös todella hienoa polkua. Merkinnät on tietysti vähän miten sattuu.

otamus-hornio_e6retkeilyreitti

lounais-pirkanmaa_reitit

Luontopolku

Ihan kunnon kivikko löytyy mäen päältä. Tälle luontopolulle on turha raahata pyörää mukana. Lyhyt reitti, ja paljon tiukkaa mäkeä ja muuta hauskaa. Hienoja maisemia kyllä.

otamus_luontopolku

Ihan outoja kasveja löytyy jyrkän rinteen päältä.

otamus_luontopolku_kasvit

You may also like...

2 Responses

  1. Markku.Backman sanoo:

    mistä löytäisin sastamalan maastopyörä reittikartat.sillä on oma netti osoite mut en löydä sitä .!auta

  2. mtbfin2014 sanoo:

    Eipä ole minullakaan moisesta kartasta tietoa, Olen itse ajellut lähinnä Otamuksen kahvilan seinällä olevan kartan kanssa. Myös tuo pidempi siellä mainittu ”Lounais-Pirkanmaa – Satakunta retkeilyreitti” on vähän mysteeri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *