Eräelämyskeskus Kaarnikka ja Metsäjärvi
Kaarnikkaaan eksyin sattumalta, kun olen puoliksi leikillään ajellut Turun ja Porin väliltä löytyviä polkuja, ajatuksella että siitä saisi aika kivan pitkän reitin. Turun päässä reitti alkaa Kuhankuonon retkeilyreitillä, siinä on hyvä ~200km polusto pohjaksi… mutta siitä enemmän myöhemmin. Tällä reitillä on vielä joitakin pieniä aukkoja.
Eräelämyskeskus Kaarnikka
Köyliössä sijaitsevan Kankaanpään kylän Metsäjärvi-Kaarnikka on taas yksi hieno virkistyskohde jota en olisi ikinä löytänyt jollen sattumalta olisi sinne ajanut reittejä etsiessä. Paikallisen maastopyöräilijän vinkkien perusteella ajelin Yläneen Kirkkopolun ja Köyliö väliltä kartalla näkyviä metsäteitä etsien mahdollisia polkuja tai kartalta puuttuvia muita väyliä.
Jossain vaiheessa tuli ensimmäinen viitta näkyviin. Kohtuullisen rapsakka pakkanenkin oli niinkuin huuruista näkyy.
Uuden kännykän pakkastesti oli onnistunut, toimii paljon paremmin kuin vanha. Eli toimii, vanhan näyttö hyytyi jo nollakelissä (molemmissa Super AMOLED Capacitive). Ei kovin usein tarvetta moiselle toiminnolle, mutta hyvä tietää.
Järven kiertävä polku oli paljon kuljettuna helppoa. Edelläolevan linkin kautta löytyy infoa viereisen hienon suon erikoisuuksista.
Järven rannalla on hieno laavu ja vuokrakota.
Vuokramökki ja sauna löytyy vasta järven kierron jälkeen tien varresta. Niin hieno paikka että sieltä pitää joskus vuokrata tuo kota/mökki ja käydä saunomassa ja pulahtamassa lampeen!
Alla olevan(kin) kuvan saa näkyviin täyskokoisena kun klikkaa hiiren oikealla ”Avaa linkki uuteen välilehteen/ikkunaan”. Pelkkä kuvan klikkaus ei anna mahdollisuutta kuvan zoomukseen.
Vieläkään en löytänyt Isoa Pahaa Sutta. Jälkiä ”lumeen” jätti vain pikku pupu ja Läski.