Läskipyörä ja kelkkareitti
Etelä-Suomen karmean talven jälkeen oli mukavaa taas talvilomalla päästä lumille, tällä kertaa Syötteen maisemiin. Siellä on nyt siis luvallista ajella myös läskipyörällä, määrätyillä reiteillä. Perusreitti käy useamman taukopaikan kautta Ahmatuvalla, kuten hiihtolatukin. Sesonkiaikaan Ahmatuvalla on myös latukahvila.
Syötteen läskipyöräreitti
Pidemmän läskiretken voi tehdä kun jatkaa Toraslammelta pohjoiseen aina Rytituvalle asti. Hiihtoladuille ei saa/kannata pyörällä mennä, lukuunottamatta lyhyitä luvallisia siirtymiä Annintuvalla ja Ahmatuvalla. Pidempi pakollinen latuajelu (n. 1 km) tulee Toraslammen ympäri kiertävällä osuudella, siellä on vain yksisuuntainen luistelu-ja pertsalatu. Toraslammen kierrokselta lähtee kelkkareitti Pärjänjokea/Teerivaaraa kohti (koirareitti), ja tuvalta toinen kohti Rytitupaa. Muitakin ajokelpoisia kelkkareittejä on, mutta niiden hyvien löytäminen on hankalaa. Kerran eksyin ajamaan todella huonokuntoista kelkkareittiä, mutta näinhän käy kesäpoluillakin, jos ajelee uudessa maastossa mihin nenä näyttää. Ja sehän on sitä mukavinta hommaa.
Kelkkaurilla (-reiteillä) kyllä saa ajaa missä vain, mutta ne on monasti aikalailla ajokelvottomia. Huolto, kelkkailijoiden määrä ja kelit vaikuttaa paljon. Syötteen läskireitti on hyvin hoidettu, siistiksi lanattu taukopaikkojen/tupien huoltoreitti.
Syötteen läskipyörille tehty reitti on tietysti tehty palvelemaan myös paikan päältä läskipyörän vuokraavia, joten reitin pitääkin olla aika helppokulkuinen. Samoin kuin hiihtoreitti Ahmatuvalle, on myös sinne kulkeva läskireitti tehty kulkemaan aika helppoja väyliä. Vaikka nousua on matkalla aika paljon, se tulee huomaamatta. Reitti kannattaa ajaa myötäpäivään, niin pääsee paluumatkalla enemmän nautiskelemaan alamäessä.
Sattumalta olin paikalla sellaiseen aikaan että päivällä oli lämpöasteita, ja yöllä pakkasta (jopa enemmän kuin luvattu), joten reitti oli ehkä vielä tavallista helpompi ajaa, varsinkin aikaisin aamulla.
Aamuviiden lähtöni oli kuitenkin liian myöhäinen, sillä ehdin ajamaan pimeässä vain reilun puoli tuntia, sitten oli jo aivan valoisaa. Valoja ei olisi tarvinnut, mutta kuten kelkkareitillä on tapana, sekä etu- että takavalot oli aina päällä. Ahmatuvalla läski pääsi myös koeajokäyttöön, jo klo 07,00 aamulla.
Upea ja pirtsakka pakkaskeli, mutta pääasia että ehti vähän ajelemaan ennen aamupalaa, sen jälkeen lähdettiinkin hiihtämään ”samaa” reittiä…
Maisemat on hienoja vaikka kaikki tykkylumet oli putoilleet jo viikkoja aikaisemmin.
Reitit saattaa muuttua, joten karttaa kannattaa tiedustella Syötteen luontokeskukselta, ja pyöräilyreittien kartta näkyy myös Syötteen kansallispuiston sivuilla. Toivottavasti kokeilu oli onnistunut, ja ensi talvena reitit on taas käytettävissä. Joihinkin paikkoihin tulee toivottavasti lisää viitoitusta selventämään missä läskeily on sallittua.
Tällä kertaa jäi Ahmatuvan lähellä oleva näkötorni näkemättä, kun sinne vievää talvireittiä ei ole kuulemma enää pariin vuoteen huollettu. Vähäisen käytön vuoksi, sanottiin. Itse olisin sinne halunnut, vaikkakin ilman tykkylumia ei maisemat olisi olleetkaan aivan niin mahtavia kuin parhaimmillaan voisi kuvitella olevan. Ja tornilla varsinkin pitäisi olla auringon noustessa tai laskiessa, mieluumin molempina, eli ehkäpä joskus yöpaikka Ahmatuvasta…
Läskireitti ei mene tornin ohi, mutta Toraslammilta Ahmatuvalle tulevalta hiihtoladulta sinne pääsisi aika lyhyellä pistolla nytkin, ja siellä olikin erään haastattelemani hiihtäjän jättämä jälki. Tällä kertaa ei ehditty tehdä tuota lisäkierrosta. Jos olisi ollut edes hangenkantoa, olisi voinut vaikka kävellä loppumatkan, jossa on ilmeisesti lopussa varsin tiukkaakin nousua.
Kainuun kelkkareitit
Syötteen jälkeen meni vielä muutama päivä Paljakka/Ukkohalla reiteillä. Paljakan kierros (Paljakasta Ristijärvelle päin) kannattaa kiertää vastapäivään. Tosin jos hissillä voisi viedä pyörän Paljakan huipulle, ajaisin tämän lenkin toisin päin, mutta pyörä ja tuolla oleva hissityyppi ei sovi kovin hyvin yhteen, luulisin. Ja onhan se todella jyrkkä mäki ihan hauska tulla alas, jos siitä kunnialla selviää 🙂
En tiedä onko reittien hoitoa jotenkin muutettu, vai satuinko vain oikeaan aikaan, mutta nyt oli hienoa baanaa ajettavaksi! Ei juurikaan patikkoa/pyykkilautaa. Leveää latukoneeella tehtyä väylää näytti olevan, ja sama jatkui Paltamoon ja Puolankaan päin. Reitit näkyy kelkkareitit.fi kartalla.
Alueella olisi saanut vaikka kuinka pitkän retken aikaiseksi, jos olisi ollut enemmän aikaa, ja voimaa jaloissa. Nyt piti vielä vähän hiihdelläkin läskeilyn lisäksi.
Paltamo 26.
Kainuussa maasto selvästi erilaista kuin Syötteen reiteillä. jatkuvaa pientä mäkeä ylös tai alas, mutta tällä kerralla erinomaista ajella. Kelkkareitti kulkee monin paikoin samoja väyliä kuin UKK-reitti kesällä.
Paljakan laskettelurinteen päältä alastulo oli taas pieni jännitysnäytelmä… tällä kertaa siksi että kelkat oli mennessä jauhaneet rinteen sileäksi, kapeaksi kouruksi, aurinko päivällä sulattanut sen pinnan, ja minä olin liikkeellä aamupakkasilla. Kun ei ole tapana alamäkiajoa muutenkaan harrastaa, oli aika jännää tulla jarrut kiinni ihan kelkkana todella jyrkkää mäkeä alas, ja katsoa lähestyvää (sitä ainoata) patikkoa. Jyrkkään mäkeen kelkat oli tehneet hyvinkin syvää aaltoa. Onneksi vähän pitoa lopulta löytyi, ja alastulo meni kohtuullisen tyylikkäästi.