Saunalenkki gravel: 1. Kihniö – Neva-Lyly

Ei ole gravel-pyörää niin läskillä sitten. Aikomus ajella 4. saunan lenkki (suunnitellessa taisi löytyi jo lisää saunoja…), Pirkanmaan Kihniöstä Satakunnan kautta Etelä-Pohjanmaan puolelle Isojoen Sarvijärvelle. Matkaa tulee mutkineen reilu 200km, näillä helteillä (17-30°C) ajelen lyhyitä päiviä.

Tämän retken alku piti olla Neva-Lylyllä jossa sauna, mutta aloitinkin lopulta ekan 60km retken Pyhäniemestä. Alueen palveluista nautin kyllä vasta palatessa noutajan kanssa, aikaisin aamulla oli viileampää ajella. Pyhäniemen kärki on hieno, noutajasta ei jäänyt kuin sandaalit kun kuului plompsista..

Tämä eka retki meni heti osin tunkkailuksi, kartasta nopeasti katsottuna ok reitti oli parissa kohdassa jotain aivan muuta. Tätä ei siis voi ajaa kuten minä ajoin, joten tämä retki oli tarpeellinen tutkimusmatka.

Kihniöstä aivan niemen kärjestä alkaa polut, hiukan on alussa asfalttia, mutta pääosan reitistä Käskyvuorelle hain joskus maastoreitin paluuna jo ajamiani pieniä metsäteitä, ihan kiva koko matka. Osa metsätiestä on merkitty yksisuuntaiseksi, joten tämä suunta on oikein kulkea sieltä.

Käskyvuori

Käskyvuorella on nykyään esteetön pääsy jättikokoiselle ”laavukeittiölle”. Myös muut rakenteet on hyvässä kunnosssa.

Käskyvuorelta yritin oikaista suon yli mutta se reitti oli jo alamäessä ihan märkää niin ettei alas menossa ollut paljoa järkeä, mutta piti se nähdä. Alhaalla suo oli kanoottikunnossa. Kelkkareittiä siis tämä, kartta näyttää toisenkin vaihtoehdon mutta sitä nyt lähtenyt katsomaan, tämä tunkkaus riitti… palasin muutaman km takasin niin löytyi metsätietä. Kolhonjärven uimaranta jäi näkemättä.

Seuraava kokohohta Iso-Madesjärven saarikota. Hieno aikas vino silta vie saarelle jossa hieno kota. Ei kiva sateen kastamana tai jäisenä tuo silta.

Saarijärvi, kahvila kesällä

Saarijärvellä on hienot esteettömät pitkoset järven päällä, koko järven ympäri olen aikaisemmin joskus ajanut mutta oli hiukan huonoa jo silloin. Nyt laavulla onkijalta kun nyt kyselin, kuulemma sieltä pääsee vieläkin. Jätin nyt tarkistamatta kun oli juuri tullun paljon vettä joten uppopitkosta olisi varmaan ollut tarjolla.

Hieno ajatus oikaista Vähä- ja Iso-Särkijärven välistä oli huono… järvien jälkeen kartalla kyllä näkyy viiva, mutta ei sieltä mettästä löytynyt mitään hajuakaan reitistä. Pääosin tunkkausta helvatan märässä ja korkeassa suopursussa. Pakko oli läpi mennä että sekin varmistui. Järvien jälkeen umpimetsää, ei merkkiäkään polusta kuin lyhyesti yhdessä kohdassa. Hirven jälkiä varmaan. Kierrä Hoseuksen kautta, lisää asfalttia kyllä tulee!

Sompalaavu on hienolla paikalla, vaikka joku turpeenoton jäämäjärvi siinä taitaa olla. Ihan järven näköinen, tipujakin näkyi. Turvealueen läpi menevälle tielle en onneksi lähtenyt, lainkuuliainen kun olen ja se siellä kiellettiin. Valittu vaihtoehto oli paljon hienompaa pikkutietä, turvealueella näkyi rekoille tehtyä jättibaanaa.

Alkian kodan ja reitit ohitin tällä kertaa. Iso-Kouran mökki jne. on kait vuokrattavia, ilmeisesti kota muutoin vapaassa käytössä? Puomissa luki jotain varaamisesta mutta ei yhteystietoja?

Neva-Lyly on hieno pikku järvi jonka ympäri kiertää uudet pitkoset, lisäpisto käy turvealueen reunalla, hieno maisema sielläkin. Palvelut vaatimattomat, laavu, kota, sauna…

Tällä matkalla paljon hienoja pieniä metsäteitä.

Kartasta osviitta mihin ei ehkä kannata mennä kokeilemaan.

Seuraavalla kerralla matka jatkuu kohti Kodesjärveä jossa seuraava sauna… tosin lisätutkimukset taisi tuoda uuden saunan jo matkallekin. Katsotaan onko se käytettävissä.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *