Turku-Yläne-Pori maastopyörällä

Turusta pääsee aika mukavasti polkuja ja metsäteitä pitkin Poriin saakka. Matkaa tulee yli kaksisataa kilometriä. Sopii mainiosti ainakin maastopyörällä retkeilyyn. Matkalla on runsaasti taukopaikkoja, ja jopa vuokrasauna.

HUOM! Tämä ei ole virallinen reitti, eikä siitä sellaista tule. Suomen upeiden Jokamiehenoikeuksien ansiosta tätäkin reittiä voi kuitenkin luvallisesti kulkea.

Kartat ja info

Kuhankuono.fi sivuilta löytyy hyvä kartta sen alueen retkeilyreiteistä, ja niitä tämän retken alkuosassa kuljetaan Ruissalon saaresta lähtien (alussa lisänä jokilautan reitti). Tämän sivun lopussa on kulkemani reitti ladattavaksi. Kuhankuono eli Kuhis on virallisemmin Kurjenrahkan kansallispuisto.

Reitti alkaa tällä kertaa Turun keskustasta, ja alussa on jokilautan reitti Ruissalon satamaan. Siellä on nykyään tarjolla sisustusliikkeen kahvila Avelian lisäksi (kesäaikaan) myös erinomainen Sergio’s al Mare pizzeria. Lautta jatkaa matkaa kansanpuistoon josta löytyy hieno kesäkahvila Villa Promenade. Ruissalostahan löytyy kesäaikaan enemmän kuin kymmenen kahvilaa.

Turku-Yläne, Kuhankuonon retkeilyreitti

Ruissalosta lähdetään tietä ja Raisionjoen rannalla kulkevaa kevyen liikenteen väylää jota hyvin merkattu Kuhankuonon retkeilyreitti  kulkee. Reitti on polkujen osalta aika vaativa, mutta hyvää harjoitusta maastopyöräilijälle. Kurjenrahkan kansallispuiston alueella voi itse valita noista poluista itselleen sopivimmat. Minun reittini on suunnilleen lyhyin reitti Yläneelle.(linkin kautta kirjoitus reitistä)

Jos haluaa kiertää itäistä reittiä (Vajosuon ja Töykkälän laavut, Kuhankuonon rajakivi, Savojärven kierros yläkautta uusilla pitkosilla), niin Töykkälän laavun jälkeen osa pitkospuista on hyvin huonossa kunnossa ennen Kuhankuonon rajakiveä. Kannattaa tarkistaa niiden kunto. ja mahdollisesti valita toinen reitti sen mukaan. Kävelijä pääsee tuolta helposti, kunhan ei ole ihan tanssikengillä liikkeellä.

Turku-Pori maastopyörällä, Kurjenrahkan kansallispuisto, Kuhankuonon retkeyretti

Onhan siellä molemmissa päissä reitin sulkemisesta kertova kyltti…

Kurjenrahkan kansallispuisto, Kuhankuonon retkeyretti

Paremmassa kunnossa oleva reitti on nyt käyttämäni Laaskallion ja Retun laavujen kautta. Tällä reitillä voi vielä valita oikaiseeko Pirunkirkon patikan kautta (ohitin sen tietä koska polut noissa kivikoissa on turhan hankalia pitkälle maastopyöräretkelle), vai hakeeko lisää polkuja erittäin hienon Vaskijärven luonnonpuiston alueelta. Siihen sopii jatkoksi vielä Kahden järven kierros. Yläneelle tullessa taitaa olla sata hienoa kilometriä täynnä jos nämä reitit kulkee.

Niille joille koko alue on uusi, tässä simppeli kartta. Juuri tämä hieno kartta löytyy Kuhankuonon sivujen kautta.

HUOM! Karttapohjan voi vaihtaa vasemman valikon kautta: KARTTATASOT – Maastokartat – Maastokartta. Jos kartta ei näy oikein, tarkista että VALITUT TASOT-valikossa ylimmäisenä listalla on Kuhankuonon retkeilyreitistö, ja sen alla Maastokartta.

Kuhankuonon ohituskartta

Yläne – Pitkäjärven vapaa-ajankeskus

Yläneellä on huoltoasema jossa myös kahvila, ennen kirkkoa myös kauppa ja ravintola. Kaupan kohdalta puuttuu viitta Luontokapinettiin, mutta se löytyy kun kääntyy kaupalta oikealle (700m), ja seuraa seuraavasssa risteyksessä olevaa viittaa. Luontokapinetin vierestä lähtee kuontopolku monine infotauluineen.

Ylane Luontokapinetti

Kirkolta alkaa Yläneen Kirkkopolku (linkin kautta kirjoitus reitistä) jota hoitaa  Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys. Se on peruspolkua, paikoitellen kiviä ja juuria, mutta ei kovin hankala. Merkinnät on Yläneen päässä hyvät, mutta loppua kohden huononevat. Aika pian kirkon jälkeen on talon piha jonka läpi reitti kulkee. Siinä on Läpikulku kielletty-merkki, mutta koska siitä kulkee merkitty retkeilyreitti niin siitä vain. Pihan perällä on perinteinen lehmiaita/portti. Kannattaa tietysti sulkea se huolellisesti.

Maailman paras liikennemerkki on ehdottomasti Läpikulku kielletty! Sehän hyvin ystävällisesti ilmoittaa että tästä pääsee helposti läpi…  🙂

Yläneen kirkkopolku

Alussa on jonkin matka pientä kivaa metsätietä. Loppumatkan polku on hyvin näkyvä, joten sieltä selviää kohtuullisen helpolla. Leposaaren laavulla olevalla kartalla on alkuperäinen reitti, eikä se pidä enää paikkaansa loppupään reitin kanssa.

Yläneen kirkkopolku

Yläneen kirkkopolku, Leposaaren laavu

Portaankorvankulman kohdalla on mahdollisuus eksyillä kun ylitetään pieni metsätie. Siinä en huomannut viittoja, ja ladon kiertävällä traktorin jäljellä on pitkää heinää. Pellonreunassa myös, ja polku näkyi huonosti. Polku heinän seassa on töyssyinen…

Hienolta Tourulan keihäskodalta kulkee myös pistoreitti Oripääntielle.

Yläneen kirkkopolku, Tourulan Keihäskota

Ilmeisesti hevostilan aitausten muutosten takia reitti siirtynyt eri kohtaan, eikä uutta linjaa ole merkitty metsään eikä kartalle. Polku on kuitenkin hyvää, siellä on kuljettu paljon hevosilla (poikkeus sääntöön: hyvää kovapohjaista polkua hevosten jäljiltä, ei syviä koloja jne.). Miinoja kannattaa silti varoa. Loppupäässsä on muitakin hevospolkuja, eli siellä voi harhailla väärään suuntaan.

Yläneen kirkkopolku

Polku päättyy tielle, ja siellä viitat on edelleen alkuperäisessä paikassa, muutama sata metriä väärässä kohdassa.

Kirkkopolun jälkeen tulee aika pitkästi tiesiirtymää josta löytyy myös pientä ihan kivaa metsätietä. Jonkin matkaa kuljetaan vanhaa Pyhän Henrikin tietä.

Turku-Pori maastopyörällä, Pyhän Henrikin tie

Satulakivi. Jokaisen suomalaisen reitin varrelta pitää löytyä iso kivi! Ilmeisesti tämän kiven ohi kulki saattue joka kuljetti kirveen otsaansa saanutta piispaa…

Pyhän Henrikin tie

Virttaantien ylityksen jälkeen kuljetaan jonkin matkaa myös Harjureittiä varuskunnan rajan tuntumassa. Harjureittiä (jos se sillä nimellä jatkuu?) saa lisää jos kurvaa Virttaantielle ja ajaa n. 1km oikealle. Siitä pikkutietä hetken niin löytyy laavu, ja polku jatkuu tien päästä. Tai Virttaantietä voi jatkaa myös vielä n. 1,5km, taas pikkutietä vähän, niin polku löytyy jälleen. Pidemmälle ei vielä ole järkevää polkua löytynyt.

Eräelämyskeskus Kaarnikka ja Metsäjärvi

Varuskunnan jälkeisillä helpoilla mäntykankailla kuljeskelun jälkeen löytyykin tosi upea taukopaikka, Eräelämyskeskus Kaarnikka ja Metsäjärvi (linkin kautta tarinani paikasta, linkki alueen ylläpitäjälle jne.). Järven rannalla on laavu ja vuokrakota. Toinen laavu, vuokrasauna ja iso vuokramökki löytyy vähän kauempaa tievarresta.

Eräelämyskeskus Kaarnikka

Eräelämyskeskus Kaarnikka

Sieltä matka jatkuu metsäteitä, polkuja ja yhden lyhyen hakkuuaukean halki. Lyhyn reitti olisi suoraan hakkuun läpi, mutta vasemman kautta kiertävää risukkoista traktorin uraa pitkin on ainakin keväällä jopa ajettavaa kun ei ole kasvustoa näköesteenä. Tämä pieni tunkkaus kannattaa tehdä niin tulee vähemmän tiellä ajoa.

Hakkuun jälkeen on perinteisempää väylää.

Karhian kylän, Köyliön kirkkosaaren ja keskustan läpi ajetaan kilometrikaupalla asfalttia pitkin. Köyliönjärven rannalla vähän etelään on Pappilanrannan laavu. Jos oikaisee kylän läpi pohjoiseen, järven rannalla oleva Vinnarin laavu ja kota on hieno taukopaikka (Laavu.org).

Turku-Pori mtb Vinnarin kota Koylionjarvi

Turku-Pori mtb, Vinnarin kota Koylionjarvi

Muutoin voi kulkea suoraan taajaman läpi (kauppa ja kesäkahvila Villa Linturi reitin varrella) ja jatkaa metsää pitkin poluilla, latupohjilla ja metsäteillä.

Valtatie 12 alapuolella tehtaan yhteydessä on lounaskahvila. Pohjoispuolella on huoltoasema ja pizzeria/kahvila. Huoltoaseman pihalta reitti jatkuisi Ilmijärven ja Pitkäjärven molemmilta puolilta kohti Pitkäjärven vapaa-ajankeskusta. Poriin päin suosittelen vasenta reittiä Ilmijärven ohi, sitten vaihtamista Pitkäjärven oikealle puolelle lopun matkaa Pitkäjärven vapaa-ajankeskukselle josta löytyy ravintola hienolla terassilla.

Pitkäjärven vapaa-ajankeskus – Harjavalta

Tästä jatkuu jokaisen aloittelevan maastopyöräilijän taivas… lähes täydellisiä neulasbaanoja kilometri toisensa jälkeen! Matkalla Harjavaltaan on laavuja ja hiihtokeskuksella myös kota. Harjavallassa löytyy myös laavu. Muitakin polkuja löytyy, joten väärille teille eksyminen on mahdollista.

Tällä välillä kulkee myös vanha merkattu retkeilyreitti, mutta merkinnät on paikoin hävinneet, ja se reitti kulkee muutenkin paljon metsäteitä. Minun reittini kulkee mahdollisuuksien mukaan pienillä poluilla ja vain paikoitellen merkittyä vanhaa reittiä.

Harjavalta polkua

Juurakoita tai kivikoita ei ole ollenkaan. Valitettavasti muutamia käpyjä on jäänyt polulle.

Harjavalta polkua

Harjavallan Hiittenharjulla on lisää polkuja joista voi valita juuri itselleen sopivia. Hiihtoladun pohjaa eli mäntykankaalla pieniä autolla ajettavia metsäteitä, mönkijä- ja motskariuraa, ja sitten niitä ihmisten muuten vain kulkemia neulasbaanoja! Alueen kartat  ei näytä niitä parhaita pieniä polkuja. Harjavallassa huoltoaseman ravintola ja Hesburger.

Harjavalta-Ulvila-Pori (vesitorni)

Harjavallasta kuljetaan keskustan läpi ja Kokemäenjoen yli. Joen ylityksen jälkeen kuljetaan jonkin verran hienoja polkuja, mutta myös pakollisia metsäteitä ja tavallista hiekkatietäkin melkein 6km.

Nakkilan kohdalla, juuri ennen pitkän tiesiirtymän alkua olisi mahdollista kurvata pikkutietä oikealle, ja jatkaa siitä metsäteitä ja polkuja (yksi paha kohta) kohti Salomonkallion hiihtokeskusta. Samassa paikassa on kesällä Nakkila golf. Sieltä lähtee Polkureitti Kaasmarkku Keskisen myllylle Fatiporissa (?), pääasiasa pikkuteitä mutta on siellä laavu matkalla. Sieltä ei ole kovin pitkä matka Joutsijärvelle jonka ympäri kiertävä 30km reitti on niin kivikkoinen etten voi suositella sitä maastopyöräilyyn. Kahden ajokierroksen kokemuksella. Kartalta näkyvä pieni polkulenkki Joutsijärven yläpuolella on myös erittäin kivikkoinen mutta hieno.  Kolme tupaa (Kustaan savupirtti, Kakkurin Korsu ja Sisälmystenlahden autiotupa) ja Kaakkurin laavu löytyy muutaman kilometrin lenkillä.

Pitkän tiesiirtymän jälkeen loppumatka Ulvilaan onkin todella hienoja polkuja, ja valinnanvaraa löytyy. Ulvilan vesitornilta polut jatkuu Krapiston alueen kiertäen kohti Mynsteriä. Sen läpi mennään tietä pitkin Saarenluotoon jonka läpi kulkee luontopolku. Polkuajelut loppui tähän, loppumatka 5km Porin keskustan uimahallille on pyörätietä. Kesällä auki olevaan maauimalaan olisi 7,5km.

Tämän reitin voit ladata GoogleDrivesta:

GPX Turku-Yläne-Pori.

KML Nakkila-Joutsijärvi. Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (240kt).

KML Joutsijärvi plus ylälenkki. Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (126kt).

KML Kuhankuonon retkeilyreitti. Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (320kt).

You may also like...

2 Responses

  1. Henrik sanoo:

    Hienoja reitti kuvauksia, kiitokset!!
    Lähden ajelemaan kunhan loskakeli vähän paranee…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *