Reitti Satakunta-Pirkanmaa

Reitti Satakunta-Pirkanmaa, Tampere-Pori

Reitistö nimellä Reitti Satakunta-Pirkanmaa kulkee Tampereelta Kankaanpään ja Yyterin kautta Preiviikiin Porissa. Toinen sivuhaara erkanee Pomarkussa Inhottujärven kohdalla Joutsijärvelle päin. Osan matkaa reitti kulkee myös nimellä Noormarkun retkeilyreitti. Reitistön oma sivusto on lopetettu jo vuonna 2013. Reitistä tehty paperikartta vuodelta xxxx on tarkkuudeltaan 1:xx000, joten se on hiukan epämääräinen.

Viitat on todella hienoja, ja ne on hyvin säilyneitä. Vain harva on toistaiseksi kaatunut, nekin lähinnä koska tolppa kohoaa maasta (näkemäni kaatuneet tolpat oli aika ehjiä).

Vaikka minä liikunkin pääasiassa maastopyörällä, tämäkin reitin selvitys toimii myös kävelijälle. Kävellen reitin voi tietysti suorittaa helposti, vaikka polut ei aina parasta mahdollista olekaan. Porin päässä olevat pitkät tieosuudet on tosin varmaan aika tylsiä.

Kartat ja infot

Satakunnan Kansassa oli juttu reitistöstä ja sen korjauksista, lue Porilaine-liite 2017-11-16.

Reitti Satakunta-Pirkanmaa-sivusto on ollut monta vuotta hiukan toisenlaisen materiaalin JAKOpaikkana. Internet Archive/Wayback Machine löytää viimeisen kopion alkuperäisestä vuoden 2013 heinäkuulta, sekin oli ilmeisesti jo ollut pitkään päivittämättä. Vielä vanhemmassa kopiossa on karttakin, mutta sen toimintaa en kokeillut koska se vaatii Javan. Vanha paperikarttakin minulta löytyy, mutta eipä ollut mukana tällä lomalla.

Netin syövereistä löytyi reitin kuntoon perehtyvä tutkielma v. 2015, Inventointikävelyjä Reitti Satakunta-retkeilyreitistöllä.

Satakunnan luontokohteita ja palveluja näyttää osan alueen reiteistä, http://www.outdoorssatakunta.fi/

Pirkanmaan virkistysalueyhdistyksen kartta (vanha?), Pirkanmaan Virkistysalueyhdistys

Reitti Satakunta kartalla, gpx ladattavissa, http://www.wandermap.net/sk/official/1020103-reitti-satakunta/ (tuo EI ole minun laittamani, ja reitti on monien muiden nettipalveluiden tapaan kutistettu ohjelmallisesti pienemmäksi… eli pudotettu paljon pisteitä pois, lopputulos on vähän sinnepäin oleva reittiviiva)

Laavut kartalla ja ladattavina gpx-tiedostoina, http://www.laavu.org

Noormarkun retkeilyreitti, osittaiset kuvankaappauskartat, http://www.noormarkku-finpyy.fi/retkeilyreitti.html 

Alkumatkalla ja erityisesti Hämeenkankaalla en ole ajanut aina virallista reittiä, se seuraa liikaa Pirkan hiihdon reittiä joka on enimmäkseen tylsää metsätietä.

Reitin viitoitus on upeata työtä, ja vielä hyvässä kunnossa! Muutama tolppa on kaatunut, ja joissakin risteyksessä joutuikin etsimään viittaa ojanpelkalta. Nyt olisi vielä mahdollisuus pelastaa nämä viitat kun pikaisesti kaytäisiin hakkaamassa tolpat takaisin maahan.

Reitti Satakunta viitta

Hakkuulle kaatunut tolppa näyttää ihan hyvältä. Lekaa päähän…

Reitti Satakunta Pirkanmaa viitta

Reitillä oli tänä kesänä uusittu yksi silta, muutamassa kohdassa oli niitetty pitkät heinät pois reitiltä jne, joten ainakin paikallisesti joku koettaa pitää reittiä käyttökelpoisena. Yksi pitkä silta on romahtanut jokeen, mutta siitäkin pystyy vielä jotenkuten menemään yli. Seuraava kevät saattaa viedä sillan lopullisesti.

Tällä kertaa en ajanut koko reittiä läpi, vaan osa tiedoista on edellisten vuosien retkiltäni. Muutama laavu on voinut palaa, onhan tässä välissä ollut aika monta koulujen lopetusta ja aloitusta  🙂

Tampere-Hämeenkyrön lentokenttä

Tämän välin ajoin maastopyörällä pari kesää sitten. Suurimman osan matkaa on hyvää polkua, paikoitellen jopa hienoa neulasbaaanaa. Ylä- ja alamäkeäkin on välillä. Reitti seurailee Pirkan Taival-/Pirkan ura-/Pirkan hiihto-reittiä. Yhdessä kohdassa on kesämökin pihatiellä Läpikulku kielletty-kyltti, mutta siihen kohtaan en ole etsinyt kiertotietä. Reitti Satakunta-Pirkanmaa ei käy Ikaalisissa, vaan jatkaa Hämeenkyrön lentokentältä harjua eteenpäin kohti Jämiä.

pirkan_ura_neulasbaana

Hirviaidassa on reikä Tampere-Hämeenkyrö-tiellä. Siitä pääsee paikalliset motskarimiehetkin viereisen metsän urille.

pirkan_ura_portti_hirviaidassa

 

pirkan_ura_laavu

Aina ei ole taukopaikat kovin yleviä. Penkki on pieni ja tien nimi taisi olla Juostenpaskatuntie…

pirkan_ura_juostenpaskotuntie

Pirkan hiihdon puolimatkan palveluita?

pirkan_ura_hiihto-puolivali_laavu

Harjun päällä kulkee ulkoilureitti. Sitä kannattaa tietysti välttää, mukavampia pikku polkuja löytyy.

pirkan_ura_baana

 


Ikaalinen-Jämi maastopyöräily

Tampereelta Ikaalisten kauppalaan tulee n. 90km, riippuen reitistä ja lähtöpaikasta. Ikaalisista pääsee Jämille merkittyä maastopyöräilyreittiä, mutta se on 99% tietä. Merkkitolpat jäävät kesäaikaan monessa risteyksessä pitkän ruohon peittoon, koska ovat kovin matalia.

Tämä on niitä tapauksia että joku ilkeä ihminen voisi epäillä että vain EU-rahaa on haluttu tällä operaatiolla. Reitin nettisivu oli aluksi olemassa, mutta piilossa kylpylän sivuilla. Nyt sitä ei ole sielläkään. Ison homman jälkeen reittiä kannattaisi edes nettisivuilla ilmaiseksi mainostaa.

Vaihtoehtoinen vanha reitti löytyy Hämeenkyrön lentokentältä Ikaalisiin, se on erittäin vaativa eikä merkitty (enää) millään tavalla.

Jämillä on myös oma maastopyöräilyreitti n. 20 km. Se kiertelee metsäteitä, ei muistaakseni ollenkaan hienoja pieniä neulasbaanoja joita harjulta myös löytyisi. Reitillä on useampi laavu, ja osa niistä sattuu myös Reitille. Jämillä järjestetään monen muun tapahtuman lisäksi myös maastopyöräilytapahtuma Jämi84.


Hämeenkyrön lentokenttä-Kuninkaanlähde

Tampereelta lähtien seurattu Pirkan ura-/Pirkan hiihto-reitti jatkuu Jämin harjuilla. Helppoa neulasbaanaa ja pieniä metsäteitä. Muutamassa kohdassa on esteenä käpyjä polulla!

kuvia etsitään…

Ennen Kankaanpäätä on Kuninkaanlähde. Sieltä löytyy asuntovaunualue, maauimala jne.

Kuninkaanlähde-Löytänejärvi

Kuninkaanlähde-Löytänejärvi välillä tämä reitti on kokonaan isoa hiekkatietä, paitsi kilometrin pätkä välillä Ruinunkulma-Hemiänkylä on vieläkin pienempää uraa. Alla kuva sen paremmasta päästä.

Reitti Ssatakunta, Ruinunkulma-Hemiankyla

Teiden risteyksissä on viitoitukset vaikkakin joskus vähän puskien peitossa, vain pari huomasin kaatuneena.

Reitti Satakunta-Pirkanmaa viitoitus

Tiesiirtymä loppuu vähän ennen Löytänejärveä. Siitä eteenpäin reitti on todella huonossa kunnossa. Metsäosuudet on kivikkoisia, Hautakeidas (suo) on järkyttävää tunkkausta, ei juuri mitään merkintöjä jäljellä. Suolla olevien monien syvien ja jyrkkäreunaisten ojien ylitys on joskus ollut helppoa siltoja pitkin, mutta nyt sillat on täysin haperoita ja hajoavat alla. Yhdessä kohdassa oli jonkun tuoma lankku, mutta se ei paljoa lohduta kun siltoja on useita. Reippaampi kävelijä hyppää kyllä tuollaisesta yli. Pyörän kanssa sai tehdä enemmän töitä.

Reitti Satakunta Hautakeidas

Suolla joskus olleet pitkospuut on hävinneet täysin, edes niiden kohtaa ei pysty enää löytämään. Suolla ei tietenkään ole merkintöjä missään, kun on pitkospuut…

Löytänejärven parilaavu on hieno.

Reitti-Satakunta Pirkanmaa Löytanejärven parilaavu

Löytänejärvi-Inhottujärvi

Löytänejärven jälkeen on tiesiirtymää ja vähän parempaa polkuakin. Pitkokset on täälläkin jo häviämässä suohon. Tuossa leveässä ja erittäin märässä kohdassa selvisi kohtuudella kun käytti polkupyörää tukipisteenä hypätessä.

Reitti Satakunta Kivijarvenkeidas

Ennen Kairilaa on aika paha pitkä hakkuualue jossa lähinnä tunkkausta pyörää perässä hinaten. Sekä Löytäne- että Lammijärven kohdalla on myös WC. En tiedä onko nuo enää huollon piirissä. Viitta on tässäkin hieno. Tässä kohtaa pitkokset oli lyhyelti uudemmat ja hyväkuntoiset, viidestä ohuesta lankusta tehdyt.

Reitti Satakunta Kairila WC

Kairilan Lamminjärven ja tien alapuolelta reitti paranee huomattavasti, vaikka Harjantieltä alaspäin löytyy lyhyt hakkuu. Hieno infotaulu on saanut vähän siipeensä…

Noormarkun retkeilyreitti

Koivuja pitkin poikin. Oikea reitti löytyy kuitenkin helposti koska reitti on traktorin uraa.

Reitti Kairila hakkuu

Hakkuun jälkeen kaunista metsää, polkua ja metsätietä.

Reitti Kairila polku

Tällä osuudella on noita infotauluja aika usein. Niissä esitellä tuttuun tapaan eri puu- ja eläinlajit. Ennen Ylinen Tervalammia pieni hakkuu alla olevan kuvan kohdan jälkeen. Pieni silta ojan yli löytyy traktorin jäljestä vähän oikealle.

Reitti Satakunta Ylinen Tervalammi penkit

Keittokatos Ylinen Tervalammin rannalla, ei tavallista avogrilliä, vaan uuni. Noita uuneja näkyi muillakin taukopaikoilla tällä reitistöllä.

Reitti Ylinen Tervalammi keittokatos

Reitti Ylinen Tervalammi uuni

Suolla pitkokset on todella huonot, mutta Läskillä maastopyörällä lähes ajettavaa. Aika sokkona saa mennä ja kokeilla että kantaako ne vielä. Lakkoja kivasti, mutta raakoja vielä.

 

Reitti Ylinen Tervalammi pitkospuut

Suon jälkeen tulee leveä märkä kohta josta pääsee yli jotakuinkin kuivin jaloin oikealla näkyviä kaatuneita puita pitkin. Vesi on niin karmean näköistä että tuossa ei tee mieli kahlata edes sandaaleilla. Sen verran syvää että saappaatkaan ei ehkä riittäisi.

Reitti Ylinen Tervalammi oja

Siirtymä on pikkutietä Lasssilan kirkolle. Vieressä suljettu kyläkauppa, Lassilanjoen rannalla grillikatos ja matonpesupaikka.

Reitti, Lassila, keittokatos ja matonpesupaikka

Hetken päästä pikkutietä mäkeä ylös Lassilan koulun ohi. Löytyy hieno metsä, sieniä ja hyvää metsätietä/polkuja. Google Mapsin kuvassa viitta on pystyssä, mutta nyt se oli kaatunut.

Reitti Lassila, kaunis metsä

Seuraavan tien ylityksen jälkeen ikävä hakkuu. Hieno silta, mutta sinne ei meinaa päästä mistään kun on kaatuneita puita ja isoja risukasoja. Sillat on täällä hyvässsä kunnossa. Kannonokassa oleva sienipussi alkaa näyttää hyvältä  🙂

Reitti Llassila, silta hakkuulla

Likastenperkoossa hakkuuta ja huono polku tielle asti.


Satakunnan elämysrautatie

Edellämainittu osuus on siis tietä tai huonossa kunnossa Kuninkaanlähteeltä asti, ja jos sen haluaa ohittaa kannattaa jatkaa Kuninkaanlähteeltä vaikka Pirkan uraa varuskunnalle päin, ja sieltä reittiä alas Kankaanpäähän. Sieltä voi kulkea Satakunnan elämysrautatien viereen syntynyttä polkua Pomarkkuun (tai edelleen Poriin). Radalle pääsee kai myös Niinisalosta.

Näitä kauniita elämysraiteita taitaa tulla lähivuosina lisää…

Pomarkku museorautatie

Pomarkusta elämysrautatietä 4km alaspäin löytyy Isonevan luontopolut. Osa pitkän lenkin pitkospuista oli poistettu, uusia on varmaan tulossa. Kuvassa pitkosta hienon suon lyhyemmällä lenkillä.

Isonevan pitkokset Pomarkku

Myös itäpuolella tietä on edelleen retkeilyreitti (Isonevan parkkipaikalta suoraan Satakunnan elämysrautatien yli) Katajamäen laavulle asti. Laavusta eteenpäin tämä vanha Noormarkun retkeilyreitti on pahassa kunnossa aina Sauvakoskelle saakka. Hakkuita ja huonoja merkintöjä löytyy. Toinen reitillä oleva laavu eli Suikkijärvi on kyltin mukaan (metsästysseuran?) Yksityisaluetta.

Aika mittavat tunkkaukset sain tehdä paikoitellen kun halusin “Polkua ei jätetä”-periaatteella katsoa mistä reitti on alunperin merkitty kulkemaan. Kun suo on syönyt pitkokset näkymättömiin, ja merkintojä puuttuu, niin kulkijat on kaikki menneet omia polkujaan. Ilman tuota viivaani on hankala löytää oikeaa reittiä. Muutaman pitkän lenkin tein metsässä että löysin seuraavan merkin, seurasin siitä sitten takaisinpäin viimeiselle löydetylle jne. Ojan löytäminen auttoi myös, koska pahassa kunnossa olevat sillat oli edelleen paikallaan. Ojan kun löysi ja seurasi sitä kunnes löytyi silta, oltiin taas kartalla.

Tuo pilkkuviiva kartalla on kai periaatteeessa tämä reitti, mutta ei se ihan kohdillaan ole merkintöjen kanssa…

Reitti-Satakunta Pirkanmaa

Elämysrautatien vartta jos kulkee vähän matkaa Poriin päin niin löytyy laavu. Myös rautatiellä resiinalla kaahailevat ilmeisesti käyttävät tätä taukopaikkana. Tien ja museoradan välistä kulkee laavulle polkukin, mutta siinä oli niin paljon myrskynkaatamia että jätin sen testaamatta.

Pomarkku Karhuvaara laavu


Inhottujärvi-Pori

Ennen Inhottujärveä Reitti Satakunta-Pirkanmaa risteää kahteen suuntaan, valittavina on Yyterin kautta Poriin tai Joutsijärvelle jossa kulkee järven ympäri n. 30km reitti. Joutsijärvelle jatketaan ensin hetki tietä vasemmalle. Tuohon kuvan puskaan lähtee polku Inhottujärven rannan taukopaikalle ja edelleen Yyteriin ja Poriin. Tuossa näkyy “selvä väylä”, mutta huonoimmissa paikoissa tahi avoimessa metsässä kulkijat joskus leviää metsään, eikä polku säily näkyvänä.

Reitti Satakunta Poriin Inhottujärvi

Inhottujärven taukokatokselta on tiesiirtymää Sauvakoskelle. Siitä traktorin jälkeä joka oli osittain niitetty ja ajettu mökijällä. Hanhijoen ylitys on hankala. Pitkä silta on romahtanut ja melkein tulvien viemä (vertailukuva löytyy aiemmin linkitetystä Inventointikävely xxx PDF – tiedostosta). Ihan tukevasti se tuntui kuitenkin olevan kiinni, mutta mitähän jännitteitä siellä onkaan. Osa noista lankuista on ihan irti, se lisää luiskahtamisen vaaraa. Sillan toisella puolella on joskus ollut laavu.

Reitti Satakunta Hanhijoen silta rikki

Tuon jälkeen on pikkutietä ja todella huonoa polkua, pyörää saa tunkkailla. Ei ihme että netistä löytyvä porilaisten maastopyöräilijöiden lenkki kiertää osan tästä pikkutietä pitkin. Yksi laavu löytyy Sauvakosken puoleiselta osuudelta.

Sauvakosken sillan ylityksen jälkeen oli vielä keväällä rikkinäinen silta, mutta nyt siinä on uusi. Näemmä Volkswagen sponsoroi tätä hienoa siltaa.Reitti Satakunta silta uusittu

Seuraavaksi mennään ikävästi talon pihalta. Reitti on kuitenkin selkeästi merkitty, joten siinä ei ole ongelmaa. Edellisen käyntini jälkeen tuossa kohdassa on reitti niitetty ja puskatkin aukaistu niin että reitti on nyt selkeä ja helppo kulkea. Aikaisemmin kuvan kohta talon ohi oli hankalasti kuljettavaa pusikkoa. Pihan jälkeen on grillikatos.

Reitti Satakunta talon ohitus

Paljon on helppoa polkua ja pientä metsätienpätkääkin. Polku kulkee aika lähellä jokea, mutta vain välillä niin että joki oikeasti näkyy. Kuuskoskenlahdessa on laavu. Noormarkunjoen ylittävä silta Mustalahdessa on autoilla ajettavaa tietä. Sitä seuraa kohta kaksi  pienempää siltaa jotka on vain retkeilyreitin tarpeisiin. Polku on aika hyvää täällä.

Reitti-Satakunta Mustalahti kävelysilta

Kun joen rannalta lähdetään metsään tulee vastaa Ahlströmin metsätutkimusalue. Siellä oli aidattu tutkimusalue, mutta retkeilyreitin kohdalta oli jätetty aukko aitaan. Kuljin tämän osuuden toiseen suuntaan ja sieltäpäin aitaa seuraamalla lähdin niin paljon väärään suuntaan että palasin takaisin. Seurasin lopulta aidan reunaa kulkevaa traktorin jälkeä tälle aukolle. Luultavasti siellä toisellakin puolella olisi ollut aukko jossain kauempana.

Reitti-Satakunta metsäntutkimusalue aita

Loppumatkalla Noormarkkuun on laavu ja lähinnä metsäteitä kuljettavana. Keskustassa ei ole merkintöjä, seuraava löytyy vasta keskustan toisella puolella joen ylityksen jälkeen ennen Koskelaa.

Noormarkku- (Preiviik) Pori

Suurimman osan matkaa Yyteriin on pieniä metsäteitä, ja lyhyet osuudet jotka on polkua ovat sitten aika vaativia pyörällä. Juurakkoisia ja kivikkoisia polkuja. Karttakuvasta puuttuu Koskelan jälkeinen hieno kallioinen polkuosuus ennen uutta joen ylitystä. Punaisella merkityt lyhyet osuudet on polkua, muu on eritasoista tietä.

Reitti-Satakunta Noormarkku-Yyteri kartta polut

Poikel- ja Haapijärven rannalla on nuotiopaikat. Lampinkoskella on hieno ravintola, ja tien ylityksen jälkeen laavu joen rannalla. Pahamäentien-Luodemäentie risteyksessä on kota. Eteläjoen yli on hieno riippusilta. Karttakuvassa Trikanmäen vasemmalla puolella näkyvässä pikku lenkissä on Hööpakin erikoinen laavu hienolla kalliolla. Vastapäivään tuonne kulkee vaativa polku, myötäpäivään tien kautta helppo polku. Trikanmäen alapuolella ajelin eri rettejä etsiessäni merkintöjä. Niitä ei löytynyt, mutta todennäköinen alkuperäinen reitti on tuo keskimmäinen joka on enimmäkseen ok polkua.

Muokkaus: Löysin sitten vihdoinkin vanhan Reitti-reitin paperikartan 1:150000. Kuvassa näkyy miten reitti on alun perin mennyt, eli pääosin tietä pitkin tuossa kohtaa, tehden ison mutkan. siellä mutkassa on jossain ilmeisesti kota? Täytynee Poriin eksyessä käydä vielä tuollakin…

Kirkkoniitun kota tarkistettu ja hienoksi todettu. Sitä ei näytä maastokartoiltakaan löytyvän, joten tässä linkki paikkaan. Reitin merkinnät kyllä auttaa paikan löytämisessä. Tuosta Puodaan päin on ilmeisesti osittain uutta linjausta, merkinnät oli niin hyväkuntoisia. Reitti ei kulje (enää?) Hiidenkiukaankallion muinaishaudan kautta, vaan kääntyy sähkölinjan viertä pitkin Kotopeltoon päin.

Reitti Satakunta-Pirkanmaa oikea reitti paperikartalta

Reitti Satakunta-Pirkanmaa oikea reitti paperikartalta

Eteläjoen silta.

Reitti-Satakunta silta Eteläjoki

Mäntyluodossa lammen rannalla olevalle lintutornille kuljetaan suljetun lehmälaitumen kautta. Se on aina mielenkiintoista, kun ajattelee että ne kaverit painaa aika paljon. Hyvät pitkokset ja miinavaara. Onneksi niitä elukoita ei yleensä kiinnosta muu kuin edessä oleva ruoho.

Yyterin aluetta pitkin kulkee eri nimisiä helppoja merkittyjä reittejä Preiviikkiin asti. Leveitä ja hyväkuntoisia pitkoksia on paljon. Yyterin osalla on monta lintutornia ja laavu. Isosannan lintutorneille on esteetön reitti, tai ainakin pitkokset on leveät.

Reitti Satakunta Yyteri Sannannokka lintutorni

Leveän pitkoksen päähän Mäntynimestä (ampumaradan vasemmalla puolella tien loppu/kääntöpaikka) on sorastettu leveä väylä joka saattaa olla vielä pinnoittamatta. Tuollaisena se on varmaan aika raskas rullatuolille tms. Ehkä se onkin vain suurille massoille tehty?

Reitti-Satakunta Yyteri esteetön reitti Isosanta

Viitoitukset on ok Hölinkulmaa lukuunottamatta, siinäkin on kyllä muodostunut hieno neulasbaaana metsän läpi, ja merkinnät löytyy taas hevostilan pihan läpi kulkemisen jälkeen. Tieosuuden varrelta löytyy vielä laavu ja uimaranta.

Viimeinen rantakaislikko ennen Preiviikiä on todella huonona, miehen korkuisessa kaislikossa olevat pitkokset on ihan pitkin ja poikin siellä. Todella hankala olisi löytää reittiä ellei siellä olisi osa kaislikosta niitetty. Niitetyn puolella kun välillä ohittaa pahimman kohdan niin sieltä pääsee läpi kohtuullisella vaivalla mutta ei liian helposti… kosteammalla kelillä en suosittele.

Reitti Satakunta Preiviik pitkospuut

 

Reitti-Satakunta Noormarkku-Yyteri Preiviik pitkos

Muokkaus: Reitti menee sittenkin Poriin asti, vaikka siitä en aikaisemmin muistanut. Preiviikistä Porin Ladun majalle ei ole merkintöjä (?). Lopussa on linkki reittiin jota pääsee kivoja polkuja/metsäteitä tuon välin.  Siitä eteenpäin Isomäkeen urheilu- ja uimahallille on lähinnä tietä pitkin loppua lukuunottamatta. Viitoitukset on hyvät missä niitä on. Alas menevän haaran vuokramökistä ei ole tietoa.

Reitti Satakunta-Pirkanmaa oikea reitti paperikartalta

Reitti Satakunta-Pirkanmaa Ladun maja-Isomaki

Reitti Satakunta-Pirkanmaa Ladun maja-Isomaki

Inhottujärvi-Joutsijärvi

Reitti Inhottujärveltä Joutsijärvelle on vaativa, kivikkoinen ja ilmeisesti aika vähässä käytössä. En ole kulkenut sitä kokonaan.

Joutsijärvi on hieno alue losseineen ja monine taukopaikkoineen, mutta soveltuu paremmin kävellen retkeilyyn. Vastapäivään kiertäen on alussa helpompaa polkua, mutta suurimman osan matkaa on vain lyhyitä helpompia osuuksia. Alue on erittäin kivikkoinen ja vaativa, monilta jää luultavasti ajamatta suurin osa matkaa. Kivisyys alkoi näkyä jo Inhottujärven tienoilla, Joutsijärvellä näyttääkin sitten jo tältä…

Joutsijarvi kivikko

Joutsijärven olen kiertänyt kahdesti, 5v. sitten ja tällä lomalla 2017. Nyt päätin että “Anti olla viimonen kerta”… ainakin yksin.


Kävin taas Porissa käydessäni katsomassa reitin sivuhaaroja. Ehkä nyt riittää tämä reitistö, vaikka ei tässä vielä ihan kaikki haarat ole.

Lankoski-Filppula-Lammela

Lankoskella on jättikokoinen Köffi-kahvila. Parkkitilaa on rekkojen lisäksi aikamoiselle automäärälle. Sillan toisella puolella on vielä kesäkahvila Kahvimylly. Köffin puolelta sillan alta kulkevaa luontopolkua en käynyt tällä kertaa kiertämässä. Kesäkahvilan puolella on joen rannalla laavu jonka puuvarasto on infon mukaan tarkoitettu kalastusluvan lunastaneille. Laavulta eteenpäin menee kivistä ja juurakkoista polkua Kyläluoto-saareen, silta sinne on kapea mutta kunnossa.

Reitti lähtee kesäkahvilan tienristeyksestä. Matkalla on tietä ja polkuja. Merkinnät on vain kohtuullisesti paikallaan,  ja polku välillä heikko. Itse eksyin jäljiltä kohdassa jossa merkintä on kivikasan päällä (olisi kai pitänyt jatkaa suoraan, mutta vahvin jälki vei vasemmalle). Hirvikoskella on jotain hienoja museotaloja mutta infotaulu on täysin auringon polttama joten en tiedä tarkalleen mikä paikka tuo on. Museon parkkipaikalta lähtee hyvä latupohja (?) ja polku joka kiertää takasin tielle. Sinne suuntaan missä eksyin en kuitenkaan löytänyt polkua. Yritys loppui isoon ojaan jonka yli ei pystynyt hyppäämällä pääsemään, liian syvä jopa pitkillä saappailla.

Ennen Lammelaa polku haarautuu Alinenniittun reunaa oikealle (polku huonoa/häviää?), vasemmalle Lammilaan metsätietä joka on helppoa. Joku on maalaillut viittoja punaisella, tekstit näkyy nyt aika hyvin.

Trikanmäki-Puoda (Ämtöö)

Tämä on alkuperäinen reittimutka jonka ohitin retkelläni, kun en sitä löytänyt. Merkinnät oli vähän hakusessa ja oikaisin suoraan ihan kivoja polkuja pitkin (ilmeisesti moni muukin). Tämä mutka on enimmäkseen tietä mutta myös polkuja kulkeva reitti maustettuna kalliobaanoilla ja pikku hakkuullakin tietenkin. Hieno Kirkkoniitun kota on siellä jossain, kartalla nimettömällä pikku kalliolla jonne on viitoitus. Sieltä tulee polku myös kartoilla näkyvälle polulle jota reitti jatkaa vähän matkaa. Osan matkaa on ilmeisesti uutta polkua, viitoitukset on uusia, ja eksyessäni ensin sille paremmalle polulle (kartoillla näkyvä polku) törmäsin hevosaitaukseeen.

PS
Jos havaitset jonkun muutoksen tällä reitillä, kuulisin siitä mielellään. Kommentin voi jättää alla.

Tämän reitin voit ladata GoogleDrivesta:

KML Reitti Satakunta-Pirkanmaa, Tampere-Pori (Preiviik). Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (337kt).

KML Reitti Preiviik-hiihtomaja-Isomäki.  Preiviik-Porin ladun hiihtomaja osuus EI ole merkitty joten nämä reitit on mitä löytyi (hienoja metsäteitä ja polkuja), hiihtomaja-Isomäki on enimmäkseen merkitty, mutta on 90% tietä. Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (45kt).

Ikaalinen-Jämi MTB-reitti (kun löydän…). Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (xxkt).

KML Ikaalinen-Vatula, vaativa merkitsemätön reitti. Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (143kt).

KML Noormarkun retkeilyreitti Pomarkusta Sauvakoskelle (osa reitistä). Aukeaa ehkä suoraan katsottavaksi Googlen kartalla, sekä latauslinkki (33kt).

You may also like...

3 Responses

  1. Mikko Kataja sanoo:

    Todella hieno yhteenveto! Kuten olet lähiaikoina huomannut näitä kaikkia on “vähin äänin” ja “enemmän tai vähemmän” jo aloitettu kunnostamaan. Wollkari sponssaa siltaa Sauvakoskella, koska näytti siltä, että kyseinen ajoneuvo on lopullisesti sen vanhan sillan romahtamisen aiheuttanut 😉 Poliittiset päätökset asiasta vielä toistaiseksi puuttuvat, mutta niitäkin odotetaan lähiaikoina. Ahlaisten (Kellahti-Lamppi), Noormarkun (Lamppi-Sakalammi) ja Joutsijärven (27 km) reitit käydään kulku-uran osalta läpi pääosin jo vuoden 2017 loppuun mennessä siten, että ne ovat suhteellisen turvallisesti kuljettavista. Viitoituksen läpikäynti aloitetaan keväällä 2018 ja varmaankin myös Joutsijärvi-Inhottujärvi osuuden kunnostaminen (Kustaanpolku, 17 km). Noormarkun retkeilyreitin osuus Sakalammi-Inhottujärvi on nyt erittäin huonossa kunnossa ja vaarallinen (mm. Hanhijoen silta) ja viemme sinne sulkukyltit lähiaikoina, mutta toiveissa on, että sekin osuus kuntoon saataisiin..? Se yhteysreitti Pirkan uralle Kairilan kautta on vielä suuri kysymysmerkki kunnostuksen suhteen… Porin Luontopaja löytyy facesta ja instasta.

  2. mtbfin2014 sanoo:

    Kiitos kommentista. Kiva kuulla että reitillä tapahtuu. Kesällä Joutsijärvellä juttelinkin pitkospuita korjanneen porukan kanssa. Hieno työtä tekivät siellä!

  3. mtbfin2014 sanoo:

    Lisäsin Preiviik-Porin ladun hiihtomaja-Isomäki (uimahalli jne.) reitin vaikka se ei ole koko matkaa virallista Reitti-reittiä. Kiitoksia opastuksesta ja ajoseurasta paikalliselle oppaalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.