Taivalkoski – Kylmäluoma – Hossa – Itäraja.. Ukkohalla.

2011:Kesäloman ensimmäinen retki vei minut verestämään vanhoja muistoja ajamalla Taivalkoskelta Kylmäluoman ja Hossan kautta itärajalle, sieltä vähän matkaa Itärajan reittiä alas, tietä pitkin Suomussalmelle, josta taas tietä/polkuja pitkin Ukkohallaan.. Lisäinfoa, karttoja, reitttejä jne. löytyy Luontoon.fi, Retkikartta.fi ja Kainuun ulkoilukartasta .

Taivalkoski valikoitui lähtöpaikaksi siitä syystä että sinne on helpointa päästä julkisilla, eli Oulusta bussilla. Muuten olisinkin aloittanut  Hossasta itärajaa alas. Olisin mieluusti katsonut koko matkan Hossasta Suomussalmen korkeudelle (Puras), ja käynyt vaikka kuvaamassa nalleja Martinselkosessa. Puraksesta alaspäin olisi ollut lähinnä tietä Raatteelle asti, joka onkin jo nähty paikka.

Taivalkoski

Taivalkoskelta Kylmäluomaan ei suurempia ylläreitä tullut, varsinkin alku on upeata neulasbaanaa.

Vähän myöhemmin polku huononee, mutta on ~ajettavaa, ei tosin minun varustuksellani. Pyörän päällä oli yöpymiskamat, ruokaa, keitin, järkkäri varaputkella, jalusta, varavaatetta, taukokenkä-sandaalit jne, enkä ole mikään keventelijä muutenkaan.. hmm.. maastopyörässä sivulaukku. Tuon täytyy olla kovasti paheksuttavaa monen mielestä? Yllättäen tilava sivulaukku toimii kuitenkin mainiosti myös maastossa, on vedenpitävä, helppo avata/irroittaa jne. Pieni lisäkiinnitys on paikallaan, muuten laukku hyppää pois kiinnikkeistään pahimmissa rynkytyksissä.. varsinkin kun ajaa korkean harjun päällä.. nimimerkillä kerran kesässä laukkua järvestä kahlannut.

Kylmäluoma

Kylmäluoma on taattua tavaraa, hienot polut ja maisemat. Aika lailla Vuoden retkikohde 2011- tittelin itselleen napanneen Hossan kaltainen.

Kylmäluomasta piti tällä kertaa siirtyä Hossaan päin veneyhteydellä Ala-Irni-järven yli, mutta oli jaloissa kutinaa ja muuta malttamattomuutta, ja kun venemiehen puh. ei vastannut HETI kun kokeilin, niin ajelin sitten järven alapuolen kautta tietä pitkin. Eipä tuo itse asiassa matkaa pidennä kuin 10+ km, kun veneen lähtöpaikkaankin olisi kuitenkin ollut matkaa jonkin verran.

Järven toiselta puolelta reitti alkaa metsätienä, joka pian vaihtui kivaksi pikku poluksi.. olin odottanut ihan jotain muuta, ikävämpää, mutta kyllä tämäkin sopi. Pieni pätkä hakkuuta oli matkalla, mutta siitäkin selvisi helpohkosti, reittimerkit löytyi aina kohtuullisella vaivalla.

Päivä alkoi olla täysi, ja majoituinkin ekalle laavulle, Kattilajärvelle, sopivasti viimeiset pätkät sateessa ajellen. Jouduin valtaamaan koko laaavun, jotta sain ajokamat kuivumaan jonkun paikalle virittämään naruun. Tosin eipä siellä ketään näkynyt, niinkuin ei koko retkellä taaskaan missään. Pikku iltapala maistui siinä sateen ropinaa kuunnellessa, oikeastaan mahtava tunnelma!

Inisevien ja muutenkin liian kiihkeästi lähelle pyrkivien ämmien varalle tökkäsin mukana olleen itikkatakin hupustaan tikulla kattoon roikkumaan, ja käytin sitä minikokoisena “telttana”, suojaamassa päätä. Muut osat olikin suojassa makuupussissa. Toimi kohtuullisesti.

Sääennustus toteutui, sade jatkui melkein koko yön, ja aamulla oli todella märkää.

Eipäs vaatteetkaan juuri olleet kuivuneet yön aikana. Olin taas läpimarkä sadan metrin kanervikko-/metsäajon jälkeen. Polku jatkui pääosin eilisen kaltaisena helppona pikkupolkuna.

Someronsalmen laavu melkeinpä näkyi jo, kun polku vasta huononi kivikkoisemmaksi, ja pikku pätkiä joutui työntelemään pyörää. jollei muuten, niin tiukkaa pikku mäkeä ylös.

Ajatuksena oli ollut käydä katsomassa kota nimeltä Tietämätön kota (reittivaihtoehto rantapolulle?), joka lienee lähinnä talvikäyttöön kelkkailijoille.. mutta heti alkuunsa tuli stoppi. Se reitti lähti loivaa ylämäkeä, joka oli pitkän ruohon peitossa, melkeinpä suota, ja sitä pitkin valui vesi alas.. menin ihan kävelemällä pikku pätkän, mutta oli pakko todeta se linja mahdottomaksi kulkea, edes kävelemällä, ilman pidempi jalkineita. Vedenpitävät vaelluskengät ei riittäneet siihen.

Hetki piti siinä miettiä olenko nyt sitten niin kahjo, että lähden linnuntietä 8 km osuudelle, jonka tiedän olevan huonoa, ehkä ajokelvotonta, vai käännynkö takaisin ja etsin lähimmän tieyhteyden jota pääsisi Hossan värikallioiden tienoille, josta hyväksi todetut polut taas alkaa? Tästä olisi saattanut päästä oikaisemaan.. tai sitten ei.

Eipä kai siinä ole mitään yllätystä, että hetken päästä löysin itseni tunkkaamasta pyörää ihan hirveässä kivikossa. Suurimman osan tuota väliä polku menee välillä hyvinkin jyrkkää, kivistä joenrantaa, joen suuntaisesti, tai alas tai ylös rinnettä. Matkalla on useampi pitkospätkäkin, mutta ne on lähinnä pikku purojen kohdilla, tai suopaikoissa, muutaman kymmenen metrin pätkinä. Nekin sateen liukastamia tällä kertaa. Kuvan kohtakin ajokelvoton, runsaasti kiviä ja muuta kivaa piilossa kanervikossa.

Ylämäissä oli paikoitellen etenemiselle ainoa keino nostaa pyörä seuraavalle kivelle, tulla itse perässä, ja toistaa samaa. Kovin osuus minulla ikinä, ja toivottavasti jää sellaiseksi.. IsoSomeron laavulla pidin pikku tauon, piti ihan hätävara-patukkaakin maistaa. Loppumatkakin meni tunkkauksen merkeissä, mutta onneksi tiesi jo että kohta se loppuu!

Hossa

Värikallion paikkeilla kun tulin vihdoinkin Hossan poluille, niin ensimmäiseksi oli vastassa uusia portaita rakennelleet herrat, jotka mahdollisesti vähän ihmettelivät että joku kahjo tulee sieltä pyörän kanssa..    Ansaittu pikku hengähdystauko siinä, kun hetken juttelin heidän kanssaan.

Hossassa olin ajellut ennenkin, joten otin suunnan lyhyintä reittiä portille, jossa ravintolan puolella odotti kaikenlaisia herkkuja kahvin kera. Kahvittelun, uintiretken ja muun harhailun jälkeen seisova pöytä.. makaronilaatikko oli hyvää, ja sitä yllättäen jäikin pöytään minun jälkeeni.

Useamman tunnin mässäilyn (nestevajaustakin piti paikata sopivilla juomilla) ja löhöilyn jälkeen tuli yllättäen kauhea hinku jatkaa matkaa! Eilisen sateet oli muisto vain, aurinko oli kuivannut järvessä pesemäni ajokamat (ei sentään kenkiä, joihin oli valunut vettä ylhäältä päin), ja edessä olikin itselleni uusi reitti, Itärajan retkeilyreitti.

Ajelin kuitenkin vielä Hossantien varressa olevan hotellin/mökkikylän kautta, ja nautiskelin siellä jätskit, sekä poikkeuksellisesti ostin pätkän makkaraa ja pari sen kanssa sopivaa juomaa, illalla nautittavaksi.

Itärajan retkeilyreitti

Pienen tienpätkän (niitä on tällä reitillä aina välillä) jälkeen löytyi oikein mukavaa pikku polkua, paikoitellen jopa täydellistä neulasbaanaa! Pitkokset oli kohtalaiset, hyvät tai jopa lähiaikoina uusittuja leveitä baanoja. Poroja (ne juoksee ihan naurettavan näköisellä tyylillä) ja muitakin kavereita sain aina välillä seurakseni.

Laavuja jne löytyy täälläkin aika hyvin, ja katselin etukäteen että voisin majoittua Syvälammen laavulle.. mutta siinä kohtaa missä sinne olisi pitänyt kääntyä, olin hyvien polkujen antaman lisäpotkun vallassa, ja pääätin jatkaa seuraavalle majapaikalle, eli Syväjärvelle. Siellä olisi kartan mukaan sekä autiotupa että laavu vaihtoehtoina. Ja matka sinne oli kartan mukaan alun pienen polkupätkän jälkeen lähinnä tietä.

Sinne asti kun pääsin, en sitten viitsinyt lähteä tuvalle, koska olisi pitänyt aamulla ajaa sama reilu kilometri takaisin, ja laavu oli siellä mihin aamulla jatkaisin muutenkin. Väärin luettu karttaa.. se olikin vain tulipaikka, mutta riitti mainiosti minulle. Hieno paikka oli, makkara maistui, ja juomakin oli.. aika namia. Aamupalaa varten löytyi lähimetsästä runsaasti mustikkaa, jota kyllä taisin syödä aika paljon heti poimiessakin    Nukuin puuvajan lattialla, tosin huonosti, kun ohut makuualusta ei kyennyt tasoittamaa epätasaista lattiaa.

Aamun koittaessa puurot naamaan, pussillinen illalla poimittujen (supermarja) mustikoiden kera. Siitä ei aamupala parane, ainakaan metsässä nautittuna.

Pyörän päälle ja innolla polulle.. ja tunkkaamaan. Tuli vähän mieleen että ei nyt enää, ei!! Järven rantaa seuraava polku oli kuitenkin tuolla varustuksella liikaa, ja jouduin työntelemään aika paljon. Pikkutien ylityksen jälkeen parani sen verran että pystyi pääosin ajamaan. Märkää tuntui olevan, ja se varmistui kun tuli vielä kosteampi kohta Iso-Moukkorin kohdalla. Pitkokset oli pahasti veden varassa.. eli kelluivat vedessä!

Sitten tulikin jo aika sanoa hyvästit näille poluille, ja alkaa suunnata sovittuun tapaamiseen Ukkohallaan. Eli kurvailin pikkutielle.. isommalle tielle, ja tien 843 reunaa Suomussalmelle. Olin kyllä aika iloinen etupään kolmannesta rattaasta, Kainuun mäkisillä teillä on kiva saada edes alamäissä lisää vauhtia pyörään. Ylämäet on kyllä aika tappavia..vaikka olin tankannut järvestä (puhdistuspilleri varmuuden vuoksi) vettä, määrä riitti juuri ja juuri koko matkan. jos olisi ollut enemmän, olisin juonut enemmän.

Suomussalmi – Ukkohalla

Suomussalmella, tai tarkemmin Ämmänsaaressa olin yön majatalossa, ja aamulla lähdin poluille Ukkohallaa kohti, repussa tuoreet eväät.

Siellä tuli taas eteen sama mitä olen Paljakassa/Ukkohallassa ihmetellyt.. pyöräilyreitiksi merkatut reitit saattaa välillä olla sellaisia että minä joudun tunkkaamaan! Ja välillä mennään kuitenkin ihan tietä pitkin? Ei mitään “hei me mennään mummopöörillä pyöräretkelle eväät etukorissa”-meininkiä!

Suomussalmella on aikamoinen määrä polkua, niitä pitkin pääsee Saarijärven aarnialueelle ja takaisin (alkuun 4 km hiihtoladun pohjaa). Välillä näytti polkuja menevän muuallekin. Minä ajelin pääasiassa pyöräilyreitiksi merkattua reittiä, joka meni tietä, polkua ja metsään merkattua reittiä jossa ei ollut polkua ensinkään. Matkaa Ukkohallaan kertyi silti yli 60 km. Pikkasen joutui kaikilla kamoilla jopa tunkkaaamaan. Millaistahan se toinen reitti olisikaan ollut? Risteyskohdissa katsoin kyllä että näyttivät risteävät polut aika mukavilta, mutta täytynee joskus käydä paremmin katsomassa.

Pätkän matkaa ajelin myös pyöräreitiksi merkattua Emäjoen rantaa menevää tietä.

Ukkohallassa odottivat taas ravintolan herkkuja notkuvat pöydät, mahdollisuus vesihiihtoon, kylpylään ja muuta kivaa. Kun ei ollut tarvetta illallakaan ajaa autoa, niin uhrauduin ja nautin vähän kylmää virvoketta.  Mahtava reissu taas kerran.

Jokohan pitäisi alkaa katselemaan karttoja ensi kesän varalle.. siihenhän ei ole enää paljon mitään aikaa..